Malttamaton

Omien laskujeni mukaan tänään on rv 6+4, tämä arvio toki voi heittää kun en ovulaatiota edes testaillut, sen vain silloin olin tunevinani. Viime raskaudessa kävin yksityisellä varhaisultrassa rv 6+2 ja silloin alkio ja syke näkyi niinkuin pitikin. Nyt alan olla malttamaton kun tiedän, että mikäli sisuksissani joku majailee, sen jo näkisi. Ensin ajattelin odotella ensi keskiviikkoon, että mihin ajankohtaan neuvola varhaisultran minulle saisi, kuten sieltä puhelimessa lupailtiin. Nyt kuitenkin mietityttää jos joudunkin odottamaan useamman viikon? Tuntuu, että jo ensi viikkoon on ikuisuus. Yksityinen lapsettomuuslääkärini on harmikseni lomalla, muutoin olisin varannut hänelle ajan heti plussattuani tälle viikolle. Eräs luottogyneni kuitenkin olisi töissä ja hänelle aikoja viikon päähän, pitäisikö varata, vai jättää ultraus neuvolan varaan?!

Kyllähän minä sen tiedän, ettei ultrausajankohta vaikuta raskauteeni mitenkään. Oli tyyppi elossa tai ei, oikeassa tai väärässä paikassa ultraus nyt viikon tai kuukauden päästä ei muuta mitään. Paitsi sen, että voisin saada mielenrauhan. Välillä tuntuu, että olen sekoamassa. Tuntuu, että kuvittelen koko raskauden ja tarvitsen pitäviä todisteita siitä, että olen saamassa lapsen. Myös mies vaikuttaa kovin malttamattomalta.

kuva: weheartit.com

Plussakierto pähkinänkuoressa

Olen kovasti miettinyt millainen loppujen lopuksi oli tämä kesäinen kierto, josta plussa raskaustestiin viimein ilmestyi. Ei se ainakaan oppikirjan mukaan mennyt:

-Kierto oli ennätyspitkä, ovulaatio tapahtui vasta kp 37 (minullahan oli ollut muutama alle 40 päivän kierto tätä ennen).
-Gelee Royale ja muut vitamiinit olivat niin sanotusti unohtuneet käytöstä, foolihappo oli ainoa mitä muistin syödä.
-Greippimehut ja muut poppaskonstit oli unohdettu ruokavaliosta.
-Nautin pitkästä aikaa alkoholia muutamina päivinä, terassikausi kun oli käynnissä.
-Poltin myös muutaman tupakan sillon tällöin, vaikka olin vannonut lopettavani.
-En ollut käynyt vyöhyketerapiassa muutamaan kuukauteen, olin ollut laiska varaamaan aikaa.
-Stressiä oli vähemmän, johtuen kesälomasta.
-Olin käynyt yksityisellä lapsettomuuslääkärillä puhumassa mieltä vaivanneista asioista ja stressi tästäkin oli paljon pienempi kuin aiemmin.
-Päätin pitää taukoa lapsettomuudesta ja nauttia kesästä.
-Nukuin paljon ja urheilin vähän, nautin siitä kun ei tarvinnut tehdä mitään.
-Vietimme paljon yhteistä aikaa miehen kanssa.

Vaikka elämäntavat eivät näin "taukokierrosta" ja kesästä johtuen olleet raskautumiselle suotuisimmat ihme tapahtui. En tiedä vaikuttiko raskautumiseeni stressittömyys, lomailu ja rennosti ottaminen vai silkka hyvä tuuri. Edes ennätyspitkä kierto ja myöhäinen ovulaatio ei vaikeuttanut raskautumista, kuten olin pelännyt. Koitan kuitenkin kynsin hampain pitää kiinni stressittömyydestä myös nyt, kun tilanne on vielä epävarma. Päivät matelevat ja välillä nousee esiin huoli, onko tuolla edes ketään hengissä..

kuva: weheartit.com

Tuumasta toimeen

Nyt on viikko ihmetelty asiaa plussatestin jälkeen. Tänään uskaltauduin soittamaan neuvolaan. Siellä ehdotettiin, että laskettu aika määritettäisiin varhaisultralla, ensin kuitenkin pitää mennä kahden viikon päästä paikalle ja saada sieltä lähete. Olisin joka tapauksessa vaatinut ultraa joko naistentautien polilta tai mennyt yksityiselle. Nyt on ilmeisesti vain sitten odotettava mille ajankohdalle neuvola ultra-ajan saa. Positiivista on myös se, että neuvolassa on kaikki vanhat tietoni viime vuodelta, joten minun ei tarvitse täytellä kaikkia lappuja ja kyselyitä uudelleen, päivitetään ne vain sitten paikan päällä.

Olen yrittänyt olla ajattelematta koko raskautta ja säästää itseni stressiltä, turvotus ja rintojen aristus kuitenkin muistuttaa tilanteesta jatkuvasti ja hyvä niin. Nyt kun neuvolakin on varattu voin kuitenkin yrittää vain keskittyä näihin ihaniin aurinkoisiin päiviin ja antaa ajan kulua.

Välillä kuitenkin iskee aivan kamala pelko ja paniikki. Pelko tuulimunasta tai kohdun ulkoisesta raskaudesta. Mietin olisiko raskaustestin pitänyt näyttää viikko sitten vahvempaa tulosta, onko oireita tarpeeksi, mikä vihlaisu vatsalla voi merkitä mitäkin kamalaa.. kuitenkin kiellän itseltäni murehtimisen, se ei auta nyt yhtään. On vain uskottava, toivottava ja odotettava.

kuva: weheartit.com

Salaisuus

Päätettiin olla kertomatta raskaudesta kovin aikaisin. Halutaan nauttia tästä salaisuudesta kahdestaan. Äidille halusin kuitenkin kertoa heti, se kun on ollut koko ajan tukemassa tässä tilanteessa.

Olen myös miettinyt mikä blogin kohtaloksi koituu. Tämä on ollut mulle terapiaa, paikka purkaa ajatuksia ja pahaa oloa, jota keskenmeno ja sen käsittely on aiheuttanut. Ehkä sitten kun raskaus on turvallisesti pidemmällä, en enää jatka kirjoittamista, mutta en sulje blogia. Tänne kirjoittaminen on ollut tärkeää, olen saanut vertaistukea, tsemppiä ja ennen kaikkea saanut tätä kautta tavoitettua monta ihmistä, sekä purkaa omia mietteitä. Tämä on selviytymistarina, jota en koskaan halua unohtaa. Vielä kuitenkin jatkan kirjoittamista mm. siitä mitä tunteita tämä uusi raskaus keskenmenon jälkeen herättää, miltä tuntuu saada toinen mahdollisuus näin pitkän ajan jälkeen.

Vaikka uusi raskaus hieman pelottaa, en ole lainkaan niin kauhuissani kuin olin kuvitellut. Olo on onnellinen ja tyyni. Meillä on maailman ihnanin salaisuus.

kuva: weheartit.com

Miltä nyt tuntuu

Ensinnäkin kiitos kaikille onnitteluista! Olo on sanoinkuvaamaton. Ensimmäinen tunne oli järkytys kun näin testin tuloksen, tuntui kuin olisin kuullut sydämeni lyönnit kaikuvan kylpyhuoneemme seinillä. Sitten aloin pelkäämäät, kädet tärisivät. Rauhoiteltua itseni kerroin miehelle, hän oli rauhallinen ja hymyili, kaikki oli hyvin.

Nyt kun olemme maistelleet tätä uutista, on kaikki kuten ennenkin. Emme kiirehdi, emme kokoa pilvilinnoja ja suuria suunnitelmia, vaan nautimme tästä pienestä salaisuudestamme. Tärkeintä tässä kaikessa on se, että vastoin tiettyjä odotuksia, pitkästä kierrostani ja omista epäilyistäni huolimatta tulin raskaaksi. Se miten tällä kertaa käy, ei ole meidän päätettävissä.

Tuntuu siltä kuin olisin saanut toivon takaisin, vuoden kadoksissa ollut valon pilkahdus valaisee taas meidän päiviä kirkkaampana kuin koskaan, ja minä olen niin helvetin onnellinen.

kuva: weheartit.com

Tämä ei voi olla totta!

Ajattelin säästää itseni viivojen tulkinnalta (tai niiden kuvittelulta) ja ostin digitaalisen raskaustestin, joka kertoisi tylysti suoraan olenko raskaana vai en.

Aamulla hiippailin vessaa, kuvittelin jo tuntevani menkkamaista kipua vatsalla ja meinasin olla tekemättä koko testiä. Keräsin kuitenkin rohkeuteni ja hetken päästä ruudulle ilmestyi raskaana 1-2.

Olo on todella outo ja hämmentynyt, ihan kuin tämä ei voisi olla totta.

2 päivää myöhässä

Menkat on kaksi päivää myöhässä. En haluaisi elätellä turhaa toivoa, tai kytätä oireita (mitä muuten on!). En halua pettyä, taas. Olen uskotellut itselleni etten ole raskaana, en ole antanut yhtään toivoa, olen jopa kiusannut itseäni. En lauantaina ennen viihteelle lähtöä tehnyt raskaustestiä. Oletin vain silloin että menkat alkavat sunnuntaina. Kun niin ei tapahtunut poltin sunnuntaina yhden tupakan ja ajattelin "olin ehkä laskenut väärin ja menkat alkavatkin huomenna". Tänään juhlissa söin homejuustoa ja graavilohisalaattia. Kaikesta tästä asennoitumisesta huolimatta menkat eivät ole alkaneet, vatsa ei ole edes kipeä. Nyt mua enää vaan pelottaa niin helvetisti, mitä jos...

...mitä jos toivoa on?

kuva: weheartit.com