Suunniteltu sektio

Monen unettoman yön, paniikin omaisten hetkien, keskustelujen, ahdistuksen, tuskastumisen ja monien tuntien googlettelun jälkeen päädyimme tänään lääkärini kanssa varaamaan minulle ajan suunniteltuun sektioon ensi viikolle. Lääkäri vaikutti hieman pettyneeltä, mutta ymmärsi minua edelleen ja oli vakuuttunut, että olen todella miettinyt tätä pitkään ja hartaasti. Sanoin myös suoraan että en voi synnyttää alakautta vain miellyttääkseni häntä tai ketään muutakaan, että tässä asiassa minun täytyy olla itsekäs ja kuunnella vain itseäni.

Nyt olo on omituinen, mutta kevyempi ja helpottuneempi kuin aiemmin. Tottakai minua jännittää suunnottomasti, mutta pelon painava tunne on poissa. Tuntuu uskomattomalta että reilun viikon päästä minä olen äiti ja minulla on tytär. Tämä jännitysnäytelmä loppuu vihdoinkin. Välillä esiin nousee tunne, että olen huonompi kuin muut, kun en kykene synnyttämään alateitse fyysisistä valmiuksista huolimatta. Moni varmasti ajattelee minun olevan heikko ja antaneen pelolle vallan. Minun matkani äidiksi on kuitenkin ollut pitkä ja kivinen ja olen joutunut pettymään, kärsimään ja taistelemaan tämän kaiken eteen, monilla muulla äidiksi tuleminen on ollut helpompaa. Me olemme haaveilleet lapsesta kohta kolme vuotta, siihen aikaan on mahtunut todella paljon. Ehkä minulla nyt on oikeus ottaa oikoreitti onneen ja saada haluamani sektio ja päästää itseni tästä ahdistuksesta ja pelosta. Haluan vihdoin huokaista helpotuksesta ja nukkua kunnon yöunet ilman että herään täristen ja hikisenä painajaisiin. 

kuva: weheartit.com

Supistus

Viimeyönä heräsin järkyttävän kovaan alaselkäsärkyyn, vähitellen kipu siirtyi alavatsalle, koko vatsa kovettui ja kipu oli todella kova. Tuntui siltä kun olisi alkamassa vuosisadan menkat juuri sillä sekunnilla. Hetken kun kävelin edestakaisin, nojailin keittiön pöytään, hengittelin ja koitin pitää itseni rauhallisena kipu laantui. Se kesti kuitenkin yllättävän kauan. Join lasin mehua ja palasin sänkyyn. Hetken ajan tuijottelin kelloa ja kauhuissani odottelin uutta supistusta, sitä ei koskaan tullut ja jossain vaiheessa nukahdin.

Mitä sinä pikkuinen minua säikyttelet? Joko sinulla on kiire päästä pois kahdun lämmöstä? Ja ennen kaikkea kuvitteletko sinä todella, että minä olisin valmis jo nyt auttamaan sinut maailmaan?

kuva: weheartit.com

Viikko aikaa ajatella

Raskaus on täysiaikainen, 37 raskausviikkoa tuli täyteen eilen. Tänään tapasin lääkärin äitiyspolilla. Selvisi, että vauvani on pienikokoinen arvioitu paino laskettuna aikana on noin tasan kolme kiloa. Hän on laskeutunut ja pää kiinnittynyt, kohdun kaulani on lyhentynyt ja kohdunsuu sormelle auki, kypsä tilanne siis ensisynnyttäjälle. Minulla olisi hyvät mahdollisuuden alatiesynnytykseen, jos unohdetaan pelkän ajatuksen tuomat pelot ja ahdistukset.

Keskustelumme jälkeen sain viikon aikaa miettiä ja ajatella asiaa. Sain kolme vaihtoehtoa ennen kun synnytystapa lyödään lukkoon ensi viikon keskiviikkona. Joko päätän rohkaistua ja odotamme synnytyksen spontaania käynnistymistä. Toinen vaihtoehto on, että sovimme päivän lasketun ajan tienoilla ja synnytys käynnistetään, jolloin ehdin valmistautua siihen rauhassa, se ei ala yllätyksenä, eikä minun tarvitse pelätä raskauden menemistä yli lasketun ajan, jolloin joudun synnyttämään suuremman kokoisen vauvan. Kolmas vaihtoehto on suunniteltu sektio, jolle lääkäri lupasi siunauksensa mikäli se on todella vaihtoehto johon päädyn tämän mietintäaikani jälkeen.

Olo on helpottunut. En kokenut painostusta tai vähättelyä. Lääkäri oli ihana ja ymmärtäväinen. Nyt vain pitää päättää mitä todella haluan, käydä kaikki vaihtoehdot hyvine ja huonoine puolineen läpi vielä muutaman kerran ja toivoa vain ettei mitään tapahdu ennen keskiviikkoa ja päätöksentekohetkeä. Voi tätä paniikkia, aika kuuluu niin nopeasti etten pysy perässä!

kuva:weheartit.com

Tunteiden kaaos

Tänään tapasin pitkästä aikaa psykologini, välistä oli jäänyt yksi tapaaminen hänen sairastumisensa vuoksi. Nyt asioita oli mielen päällä paljon. Keskustelimme mm. tunteistani muuton aikana ja sen jälkeen, kun olin tuntenut itseni kömpelöksi ja jollain lailla hyödyttömäksi kun en kyennyt laittamaan kotia kuntoon yksinäni. Kun minusta ei ollut kantamaan muuttolaatikoita ja kiipeilemään ylähyllyille, kun en saanut vietyä laatikoita varastoon tai kannettua painavia jätesäkkejä roskakatokseen. Puhuimme myös siitä pettymyksen tunteesta kun palasin lomalta töihin yhdeksi päiväksi ja tajusin, että en jaksa työtä enää edes kevennettynä, että oli myönnyttävä sairaslomalle. Nyt näistä tunteista on kuitenkin suuri osa kaikonnut, olen huokaissut virallisen äitiysloman alkaessa ja antanut itselleni luvan rentoutua ja olla juuri niin kömpelö kuin olen.

Keskusteltiin jälleen myös synnytyksestä. Tällä kertaa huonommalla menestyksellä kuin koskaan aiemmin. Heti alkutekijöissä purskahdin itkuun ja psykologi joutui rauhoittamaan minut. Nyt tuntui ensimmäistä kertaa, että hän myös ymmärsi ahdistukseni suuruuden ja sen ettei tässä synnytyspelossa ollut enää kyse vain suhtautumisestani kipuun, jonka synnytys aiheuttaa. Hän taisi nyt todella nähdä miten minua pelottaa olla niin suuressa vastuussa kuin antaa elämä omalle lapselleni. Mitä jos jokin meneekin pieleen, syyttäisinkö siitä itseäni ikuisesti, selviänkö siitä ponnistuksesta traumoitta, pystynkö ylipäätään synnyttämään jos olen kaikkien ajatusteni ja pelkojen vallassa? Ensimmäistä kertaa hän otti suunnitellun sektion puheeksi, sanoi minulle jopa, että mikäli tulen harkintani jälkeen siihen tulokseen, että se on se tapa jolla haluan synnyttää tulee minun pitää pintani kun tapaan lääkärin synnytystapa-arviossa kahden viikon kuluttua. Tuntui hyvältä, joku ymmärsi ja otti minut tosissaan. Seuraava tapaaminen sovittiin heti ensi viikolle, ettei käyntieni väliin jäisi liian paljon aikaa kerätä huolia ja painavia ajatuksia.

Tänään meille saapui kotiin vaunut. Nyt on siis kaikki suuret hankinnat uudelle perheenjäsenelle tehty. Vauvanvaatteet odottavat vielä pesemistä ja pinnasänky petaamista, jotenkin halusin säästellä näitä puuhia nyt viralliselle äitiyslomalle. Vaikka synnytys pelottaa en silti malta odottaa uutta elämää. Välillä suljen silmäni, maistelen tätä outoa onnellisuuden tunnetta ja sanon ääneen "en olisi uskonut" ja hymyilen. Meille tulee vauva.

kuva:weheartit.com