Kirottu doppler

Tänä aamuna heräsin aikaisin kuten nykyään lähes joka aamu. Söin aamupalaa ja luin uutisia, ja odotin. Odotin tuntevani vauvan liikkeet, ne joihin yleensä heräsin, paitsi tänä aamuna. Yöllä olin kylkeä kääntäessä tuntenut muutamat potkut. Tänä aamuna en kuitenkaan herännyt vauvan liikkeisiin vaan nälkään. Edes aamiaisen jälkeen en tuntenut mitään puoleen tuntiin. Kaivoin kaapista dopplerini ja asetin sen vatsalleni, ei mitään. Etsin ja etsin mutta ainoa asia mitä kuulin oli hiljaisuus ja oma sykkeeni. Vaihdoin asentoa ja yritin uudelleen, ei vieläkään mitään. 

En halunnut huolestuttaa miestä, vielä. Odotin että hän lähtee töihin ja kyyneleet silmissä kädet täristen asetin dopplerin vielä kerran vatsalleni. Lopulta tuttu jumputus löytyi, hyvin alhaalta. Tajusin, että olin saattanut itseni täyden paniikin valtaan, ilman mitään hätää. Lopulta kaiken tuon dopplerilla tökkimisen seuraukseni vatsa-asukkini taisi herätä ja potki villisti seuraavat kaksi tuntia ja minä tunsin itseni hölmöksi, hän oli vain nukkunut ja minä olin kuunnellut väärästä kohdasta. Niinpä doppler lensi varaston pimeimpään nurkkaan, minä kuivasin kyyneleeni ja vietin kokonaiset kaksi tuntia sängyllä maaten tunnustellen lapseni potkuja. Miten paljon minä häntä rakastinkaan.

kuva: weheartit.com