Hyvästit vuodelle 2013

Takana on uskomaton vuosi. Alkuvuosi oli täynnä turhautumista kun raskautta ei kuulunut, turhautumisen kyyneleitä. Keväällä saatiin uskomaton yllätys, positiivinen raskaustesti. Vapun vietin kotona, kullan kainalossa, vatsassa kasvamassa pieni ihme. Ensimmäinen tapaaminen pikkuisen kanssa oli varhaisultrassa toukokuun alussa, pieni sykkivä sydän, onnen kyyneleet. Alkukesä täynnä pahoinvointia, vatsan silittelyä ja onnellisia hymyjä. Kesäkuinen ultra, pienen menetys, sairaalakäynnit muuttivat kaiken ylämäeksi.

Takana on ennen kaikkea vuosi selviytymistä. Kaiken jälkeen olen itsestäni ylpeä, seison omilla jaloillani, tunteiden läpi taistelleena, silti vahvana. En antaisi pois sekuntiakaan hetkinäni äitinä, raskaana olevana naisena. Olen ollut kiitollinen kaikesta, vaikkakin toisinaan niin vihainen.

Kaikesta huolimatta olen valmis uuteen vuoteen. Valmis katsomaan eteenpäin, yksi suuri muisto sydämessäni.

Kuva: weheartit.com

Romahdus

Eilen se tapahtui, mitä niin pelkäsin koko joulukuun ajan. Vaikka pääsinkin kunnialla ja positiivisella mielellä lasketun ajan yli, eilen kyynelkanavat aukesivat muutaman päivän viiveellä. Saatiin miehen kanssa riita aikaiseksi, jota läpipuidessa sanoin olleeni hieman poissa tolaltani siitä syystä, että olen ajatellut paljon keskenmenoa. Että paremmalla onnella meillä olisi nyt jouluvauva. Mieskin alkoi kyynelehtiä, sanoi miettineensä asiaa kovin paljon viimeaikoina, muistaneensa lasketun ajan.

Puhuttiin asiasta myöhään yöhön, kyyneliä ei säästelty, surtiin yhdessä meidän suurinta menetystä. Oltiin toinen toisemme tukena. Mies sanoi olevansa valmis jopa alkaa selvittämään miksei raskautta kuulu, mutta on valmis menemään mun ehdoilla, kun sanoin, etten ole valmis tutkituttamaan itseäni tämän enempää, vielä. Saatiin kuitenkin valettua toinen toisiimme toivo, että meidän vuoro tulee vielä. Ja mies sai mut ymmärtämään, että tämä puoli vuotta keskenmenon jälkeen on ollut lyhyt aika, ettei hän ole minuun pettynyt vaikken ole raskautunut uudelleen. Pisti minut vannomaan, etten ota tästä paineita, että tässä ollaan yhdessä, iloitaan ja surraan yhdessä.

Siinä me istuttiin, sylikkäin sängyllä, toinen toisemme olkapäätä vasten nyyhkyttäen, tuntien niin suurta ikävää, jotain sellaista kohtaan jota ei koskaan tapahtunutkaan.

Vauvakuume vai vauvanyritys

Varsinkin blogimaailman kautta olen ymmärtänyt miten moni yrittämällä yrittää tulla raskaaksi, käy läpi raskaita hoitoja ja jatkuvaa henkistä kamppailua lapsettomuuden kanssa. Itse en halua myöntää olevani lapseton, enhän minä ole, en vain ole raskaana vielä. Meillä on vauvakuume, perheenperustamissuunnitelmia, olemme jättäneet ehkäisyn pois. En halua ajatella, että me tehtailemme lasta. 

Seksi on minulle ollut aina tärkeä asia parisuhdetta, sen tulee olla hyvää, miellyttävää, spontaania ja ennen kaikkea tunteikasta. En haluaisi, että parisuhteessa seksi ajoitetaan, siihen ryhdytään puoliväkisin silloinkin vaikkei oikeastaan mieli tekisikään, ihan vaan siksi, että nyt me voidaan tehdä se lapsi aluilleen. Minä haluan seksiä silloin kun tekee mieli, silloin kun mieskin innostuu, ehkä jopa houkuttelee minut makuuhuoneeseen, silloin se tuntuu ihanalta, ja on tunteita; rakkautta ja intohimoa täynnä. 

Näistäkin syistä en ole alkanut käyttämään ovulaatiotestejä, -laskureita, enkä mitään muutakaan mikä saisi aikaan paineet harrastaa seksiä juuri nyt, tai ainakin viimeistään huomenna. Rehellisesti sanottuna, vaikka olen tuntemuksien perusteella epäillyt ovulaatiota, olen toisinaan silloinkin antanut väsymyksen voittaa ja vain käpertynyt miehen kainaloon nukkumaan. Ja niin haluan, että se tulee meillä olemaankin, nautitaan toisistamme ja seksistä silloin kun siltä tuntuu, jos siitä jonain päivänä lapsi elävänä tähän maailmaan saadaan niin olkoon niin. Vielä ei ole aika ajatella, että meidän tarvitsisi yrittämällä yrittää, vielä ei tarvitse ajatella hoitoja ja aikatauluttaa yhdyntöjä, vielä voidaan vain elää ja vauvakuumeilla. Ja muistakaa, tämä on vain minun mielipiteeni, vain meidän elämäämme. 

kuva: weheartit.com

Laskettu aika

Niinhän se päivä tuli. Se päivä, mikä luki neuvolakortissa kohdassa laskettu aika. Tänään olisi pitänyt olla meidän vauvan syntymäpäivä, me voitaisiin olla nyt onnellisia vanhempia, tän olisi pitänyt olla mun elämäni upein ja onnellisin vuosi, musta piti tulla äiti. Ei kuitenkaan tullut.

Kun me varhaisultrassa vapun jälkeen nähtiin pieni alkio, vastaten viikkoja 6+2, jonka sydän sykki, olin varma, että mikään ei voi mennä vikaan. Luin silloin jostain, että kun syke saadaan kuuluviin raskausviikon kuusi jälkeen, raskaudella on n.90% todennäköisyys onnistua. Meille kävi kuitenkin 10% epäonni. Se 10% onnistui pilaamaan kesän, onnistui melkein pilaamaan meidän parisuhteenkin. Molempien sydämeen sattui niin, ettei tiedetty mitä tehdä. Itkin kauan, niin paljon, että pelkäsin hukkuvani kyynelmereen. Kesä vaihtui syksyksi ja syksy lopulta talveksi, kunnes koitti tämä päivä.

Kaikesta huolimatta kaikki on ihan hyvin. Aika on parantanut haavat, taistelu on tehnyt meista vahvempia. En ole uudelleen raskaana, vaikka ajattelin sen tapahtuvan puolessa vuodessa keskenmenon jälkeen. Kohtu ja syli on edelleen tyhjänä. Olen kuitenkin onnellinen siitä mitä on, tässä ja nyt. Olkoon ensi vuosi armollisempi, tuokoon elämä yllätyksiä ja eniten toivon, että me pysytään vahvoina. En halua luovuttaa.

Tänään kuitenkin aion sytyttää kynttilän meidän menetetylle unelmalle.

kuva: weheartit.com

Joulutunnelmista

Elämä päätti sitten viedä yhden kerran tän vuoden puolella potkasta meikäläistä päähän. Sairastuin, joten joulu tulee nyt vietettyä kotona flunssassa ja kuumeessa. Kyllä siinä meinasi karista viimeisetkin joulumielenrippeet kun kuumemittarin lukema hipoi melkein 39astetta. Ei ole asiaa nyt mihinkään, etenkään kummityttöjen luokse, etten vain tartuta ketään.

No ainakin joulu menee omassa rauhassa, onhan mulla mies ja koira täällä piristämässä mieltä.

IHANAA JOULUA KAIKILLE LUKIJOILLE!

Kysta(ko)

Kerroin, että jo kp10 vai 11 eteenpäin mahaa on nipistellyt ja vihlonut vasemmalta puolen. Luulin, että ovulaatio tulisi aikaisin. Samat tuntemukset välillä lievempinä ja välillä oikein kramppimaisina viiltelyinä ovat kestäneet tähän päivään asti, nyt melkein viikon. Mahtaako tässä olla enää ovulaatiosta kyse, vai onko kysta alkanut kipuilemaan näin kierron puolivälissä, kipu kun on niin selvästi vain vasemmalla puolella missä kystakin sijaitsee.

Tänään on kp16, epäilen, että ovulaatio kaikesta huolimatta on takana päin. En niin kovin toiveekkaana odota loppukiertoa, mutta oikeastaan koko vauvakuumeilu on pitkästä aikaa ajatuksissa taka-alalla. Ehkä se johtuu joulusta, tai sitten muuten vaan olen hyväksynyt asiat niinkuin ne ovat. Välillä jopa kauhulla ajattelen, että jos keskenmenoa ei olisi tapahtunut, voisin olla jo äiti. Osaisinko ja  olisiko minusta todella siihen, miten me pärjättäisiin?

Nyt maha nippaillen odottelemaan jouluaattoa. Ihanaa joulun odotusta myös kaikille lukijoille!

Raskaaksi tulemisen helppous ja vaikeus

Monet ihmisethän eivät ole edes tulleet ajatelleeksi, että raskaaksi tuleminen voi olla vaikeaa, jopa mahdotonta. Minä esimerkiksi ajattelin joskus näin. Söin pillereitä ja raskaaksi tuleminen oli yksi suurimmista peloistani. Jos unohdin yhdenkin pillerin välistä olin jo kauhuissani juoksemassa raskaustestiä ostamaan.

No, kun me sitten vihdoin päätimme, että pillerit saavat jäädä ja vauva saisi tulla, jouduin kohtaamaan karun todellisuuden. Raskautta ei kuulunut, ei sitten millään. Pääsin sisään blogimaailmaan kun aloin kirjoittaa ensimmäistä blogiani yritysaikana ja löysin netistä lukuisia ihmisiä, jotka yrittävät tulla raskaaksi siinä onnistumatta. Meille onnistuminen koitti kymmenen kuukauden jälkeen yrityksen aloittamisesta, vaikka raskaus ei jatkunutkaan olen tyytyväinen siihen, että tulin raskaaksi, ihan noin vain.

Yksi ystäväni on raskautunut "vahingossa" endometrioosidiagnoosistaan huolimatta, ja eräs toinen kahdesti pillereiden läpi. Tuttuvani raskautui vaikka hänellä piti olla "varmat päivät". Siskoni raskautui heti ehkäisyn pois jäätyä ja äitini on saanut lapsensa käyttäessään kierukkaa ja e-pillereitä. Näiden tarinoiden vuoksi, ehkä itsekkin luulin raskautumisen olevan helppoa, jopa liian helppoa. Karu totuus on kuitenkin se, että helppoa se onkin, mutta ei kaikille. Miksei se ole helppoa minulle? En tiedä.

Tähän loppuun on vielä pakko sanoa, että hieman kirpaisi yksi päivä kun katsottiin se dokumenttielokuva Teemu Selänteestä. Heillä oli ennestään kolme poikaa, mutta halusivat vielä tytön. No lukivat jostain, että tyttösiittiöt elävät pidempään, joten jos yhdynnän ajoittaa hetkeen ennen ovulaatiota on todennäköisempää saada tyttö. Ja näin he tekivät ja arvatkaa mitä? Ne piruvielä onnistuivat saamaan tytön. Tuosta vaan!

kuva: weheartit.com