Tänään alkoi kuukautiset, omasta mielestäni päivän myöhässä.wc- käynnillä päästin helpotuksen huokauksen. Viimeisen vuorokauden sisällä olen miettinyt päässäni kaikki ajatukset siitä mitä tekisin jos olisinkin raskaana. Olen lukenut vauvapalstojen kymmenet tarinat kierukan pettämisestä, pala kurkussa.
Niin äidiksi tuleminen lopulta sai minut tajuamaan sen, minä en ole äiti-ihminen. Ja ennen kun kukaan kauhistelee enempää niin en tietenkään kadu lapsen hankintaa hetkeäkään, siitä ei ole kyse. Mutta äitinä olo ei tule aina niin luonnostaan, se vaatii ponnisteluja ja välillä se todella kyllästyttää ja väsyttää. Niin kauan aikaa haaveilin lapsesta ja äitiydestä vain koska se oli jotain mikä puuttui, miettimättä syvemmin mitä todella toivon. Ei minulla ollut käsitystäkään että äitinä olo olisi tällaista, näin uuvuttavaa ja täysin elämän mullistava muutos. Jos olisin silloin saanut katsoa tulevaan olisin ehkä malttanut odottaa vieläkin sopivampaa hetkeä perheen perustamiseen, mutta tässä nyt ollaan ja toisaalta juuri tässä on hyvä. Mutta uusi raskaus olisi jotain mitä en todella toivo ja toivon todella että ehkäisy pitää sillä abortti on niin iso sana, että jopa sen kirjoittaminen saati ajatteleminen saa karvat pystyyn. Olisiko minusta siihen? Ei ehkä yhtään sen enempää kuin toisen lapsen saamiseen, molemmat ajatukset tuntuvat yhtä ahdistavilta. Toivon siis että tämä valinta näiden kahden välillä pystytään välttämään täysin.
Kuitenkin kun muut äidit sanovat miten nauttivat kotona olemisesta ja kotiäitiydestä, kuinka hauskaa lapsen kanssa puuhastelu on ja kuinka kauhulla odottavat sitten joskus tulevaisuudessa alkavaa päiväkotia ja ylipäänsä suurella haikeudella antavat lapsensa vain hetkiksi jonkun muun hoidettavaksi.
Niin.. minä en ole tälläinen äiti ja se välillä saa aikaa huonon oman tunnon tunteita ja ajatuksia "olenko minä jonkun mielestä huono äiti kun en ajattele noin?". Minä nautin omasta ajasta, työpäivistä ja kaikesta siitä mitä touhuan ilman lasta, kun saan olla välillä olemassa vain itseäni tai työtäni varten. Välillä mietin kuumeisesti kuinka viihdyttää villiä taaperoa kun värikylvyt ja perhekahvilat eivät tunnu omalta jutulta ja ystäväpiiristä puuttuu saman ikäisten lasten vanhemmat joilta pyytää tuttua seuraa. Minun lapseni menee nyt vuoden ikäisenä päiväkotiin eikä se kauhistuta minua ollenkaan, odotan innolla sitä ja mietin miten opettavainen ja hauska kokemus päiväkodin aloitus tuolle itsepäiselle pikku ilopillerille varmasti on. Ja miten ihanasti se tuleekin helpottamaan meidän arkea! Meidän tyttö on muutaman kerran kuukaudessa yökylässä mummolassa, on ollut 10 kuukauden ikäisestä asti. Ja tämän ajan minä pyhitän aina itselleni, en murehdi tai ikävöi sillä silloin on aika hoitaa omaa itseäni koska minä rakastan itseäni niin paljon että en anna oman minäni hukkua edes äitiyden varjoon. Minä olen minä, niin paljon kaikkea muutakin kun äiti. Vaikka tyyliäni ja ajatuksiani tietynlaiset äitiydelle elämänsä pyhittäneet ihmiset varmasti kauhistelevat olen silti ihan hyvä äiti, en vain se atereotypinen äiti-ihminen, joka hössöttää yhteisistä harrastuksista ja vääntää erilaisia sormiruoka-annoksia, viettää kotiäitinä päiviä lapsen kanssa kotihoidon tuella haaveillen jo seuraavan lapsen hankinnasta.
