Ajatukset sekaisin

En ole oikein osannut kirjoittaa mitään. Pää on täynnä tuhansia ajatuksia ja tuntuu, että päivät täyttyvät tekemisellä. Töissä en ole enää ollut, supistukset ja liitoskivut ovat sen verran kovia, että jaksaminen ei riitä kovin paljoa kodin ulkopuolelle. Uusi koti alkaa pikkuhiljaa olla kodikas ja tavarat löytäneet paikkansa, myös ne vauvan tavarat. Päivittäin, hämmentynein ilmein tuijotan pinnasänkyä, hoitopöytää ja kaikkia niitä hankintoja joita vauvalle on tehty, välillä avaan lipaston laatikot ja katselen pieniä vaatteita. Se kaikki tuntuu edelleen kummalliselta, että me ihan oikeasti saamme lapsen, näille kaikille on kohta käyttöä. Silti mietin päivittäin mitä vauvalta vielä puuttuu, mitkä hankinnat voivat odottaa ja mitä kannattaisi pyytää lahjaksi. Näihin ajatuksiin uppoudun joskus tuntikausiksi ja selaan nettikaupat läpi.

Synnytykseen liittyvät pelot ja ahdistukset ovat lisääntyneet ja päivä päivältä ajattelen, että suunniteltu sektio olisi ainoa vaihtoehto näiden ahdistavien ajatusten keskellä. Pelkopolin lääkärin tapaaminen on kuitenkin vasta sitten kun raskaus on täysiaikainen, jotenkin jännittää miten näihin ajatuksiini siellä sitten suhtaudutaan. Nyt pelottaakin eniten, ettei synnytys vain käynnistyisi ennen tätä, onneksi suurempi todennäköisyys on, että ei.

Vihdoin olen saanut kokea myös hormonien aiheuttamia mielialanvaihteluita. Välillä purskahtelen itkuun väsymyksestä ja stressistä, meinaan kiukustua todella pienestä ja otan itseeni sanomisista helpommin kuin ennen. En tiedä onko sillä osansa asiaan, että esimerkiksi muuton aikana koin itseni niin kovin tarpeettomaksi, kun ei minusta juuri ollut apua missään. Välillä ottaa itsetunnon päälle olla näin kömpelö, ja kun ei vain jaksa ja pysty tekemään kaikkea enää kuten ennen. Yritän kuitenkin pitää mielessäni, että minulla on nyt aivan erityinen tehtävä, nimittäin kantaa tätä uutta elämämää sisälläni. Olen huomannut, että mies on ottanut itselleen omaa aikaa, nähnyt kavereita ja tehnyt niitä "omia juttujaan". Olen antanut tähän täyden siunauksen. Hän on kuitenkin luvannut olla kanssani kotona, pois töistä ainakin kuukauden sitten kun vauva on syntynyt. Tästä lupauksesta olen todella kiitollinen ja huojentunut, etenkin silloin kun mielen valtaa ajatus "miten minä oikein pärjään äitinä?"

kuva: weheartit.com

Muutosten edessä

Istun kotimme lattialla muuttolaatikoiden keskellä, elämä on pakattuna laatikoihin, kaikki on sotkuista ja sekavaa. Mieli on kuitenkin tyyni. Koira nukkuu vieressäni, vauva potkii kohdussani niin että kylkiluissa tuntuu ja minä hymyilen, hymyilen uudelle elämälle, muutoksille.

Huomenna me asutaan jo uudessa kodissamme, siellä on paljon tilaa, monta ikkunaa ja varmasti yhtä paljon rakkautta kuin kodissa jonka jätämme taaksemme. Vaikka usein pelottaa, toisinaan vain jännittää ja vaikka joka päivä mietin enemmän ja enemmän onko minusta tähän kaikkeen ihan oikeasti olen silti onnellisempi kuin koskaan. Kaikki se pelko ja epävarmuus on kuitenkin niin pientä sen valtavan hyvän olon tunteen rinnalla mitä tämä unelmien toteutuminen on saanut aikaan. Miten tässä näin kävikään? Niin usein toivo oli kadoksissa ja niin monta kertaa maalailin jo elämälle täysin erilaista suuntaa ja sitten se yhtäkkiä yllättää ja nyt minä istun tässä suuren vatsani kanssa ja odotan tulevaisuudelta enemmän kuin ennen. En tiedä onko tämä rauha ja luottamus vain väliaikaista, vain tässä hetkessä ja iskeekö pakokauhu vielä monta kertaa, mutta juuri nyt tuntuu että tämä elämä tässä on ollut kaiken sen kärsimyksen arvoista.

kuva: weheartit.com

Synnytyspelko

Kävin tänään synnytyssairaalassani ja tapasin pelkopolilla aivan ihanan kätilön. Hän esitteli minulle synnytys- ja äitipolin tilat, näytti mistä ovista pääsee mihinkin, minne ilmottaudutaan jne. Lopuksi vielä juttelimme noin tunnin asioista synnytykseen liittyen ja siitä miten ja miksi se pelottaa ja ahdistaa minua niin paljon.

Koko synnytyspelon takana on vuoden 2013 kesäkuussa tapahtunut keskenmenoni hoito, kylmä ja karu kohtelu ja lopulta kohdun tyhjennys lääkkein, helvetilliset kivut ja tuskat. Muistan edelleen elävästi miten kamalaa kipu silloin oli, ne supistukset ja pelko mitä minulle tapahtuu. No minulle tapahtui niin, että lääkkeet saivat kohdun supistelemaan rankasti, ensin menivät lapsivedet ja sitten tuli kuollut sikiö, tänä aikana huusin kivusta, olin lähellä pyörtyä ja olin niin paniikissa kaikesta tapahtuvasta että unohdin hengittää ja kadotin tunnon käsistä ja jaloista. Kipulääkkeistä ei ollut mitään apua, tuska loppui kun kaikki oli tullut ulos.
Muistan tuolloin hoitajan sanoneen "nämä kivut ovat täysin verrattavissa synnytyskipuihin" ja silloin sanoin itselleni "en aio ikinä synnyttää".

Kivun lisäksi on tämä uusi raskaus ja varsinkin viimeinen kolmannes nostanut pintaan uusia huolia. Pelkään synnytyksen käynnistymistä, sitä että jos/kun se tapahtuu odottamatta, lapsivedet vain menevät ja supistukset alkavat. Pelkään meneväni paniikkiin, etenkin jos olen yksin kun näin käy. Lisäksi itse synnytys kipujen lisäksi pelottaa. Pelkään, että en tiedä mitä tehdä, en osaa tai pysty, pelkään komplikaatioita ja kaikista eniten pelkään, että menetän vauvan.

Mm. näitä asioita kävin läpi kätilön kanssa joka kuunteli ja ymmärsi ja selitti tilanteita ja vaihtoehtoja minulle mahdollisimman tarkasti. Minun tehtäväni on nyt koittaa valmistaa itseäni henkisesti synnytykseen, rentoutua ja koittaa ajatella asiaa vähemmän pelottavana ja ahdistavana. Edessä on vielä aika lääkärille, jonka kanssa käydään synnytystä läpi lisää raskausviikolla 37. Silloin puhutaan myös siitä olenko päässyt pelkojeni kanssa eteenpäin vai ovatko ne vain pahentuneet, silloin mietitään myös mahdollisuutta suunnitellulle sektiolle.

Nyt on siis aika lopettaa synnytysajatusten sysääminen syrjään ja aloittaa niiden käsittely oman itseni, mieheni, luotettavien läheisten ja psykologini kanssa. Pelottaa ja ahdistaa mutta koska se kaikki on edessä en voi enää työntää näitä ajatuksia taka-alalle tai kieltää niitä. Katsotaan mitä tapahtuu.

kuva: weheartit.com

Ihanan kamala raskaus

Juuri kun pääsin kehumaan miten vähillä vaivoilla olen selvinnyt tässä raskaudessa iski todellisuus vasten kasvoja. Viime viikon lopulla kaikki alkoi rankan iltavuoron päätteeksi. Pääsin lopulta töistä kotiin ja ajattelin mennä ajoissa nukkumaan. No lopulta en nukkunut koko yönä, joka paikkaa kolotti, hyvää ja kivutonta asentoa ei löytynyt, välillä supisteli, sitten taas oli vessahätä ja pian olin jo niin hermostunut siitä, ettei uni tule, ettei enää edes väsyttänyt. Hain heti seuraavana päivänä sairaslomaa, oli myönnettävä: en jaksa.

Selkäkipu alkoi helpottaa kun sairaslomaa oli kestänyt alle viikko, tilalle sain kuitenkin uuden vaivan. Vasen nivunen kipeytyi aivan älyttömästi, niin paljon, että kävely lähikauppaan oli tuskaa ja jo illalla irvistin vain kävellessäni sohvalta wc:hen. Liitoskipuja, niin sen täytyi olla. Eilen neuvolassa terveydenhoitaja osoitti epäilyni oikeiksi, nämä nivuskivut todella olivat niitä liitoskipuja ja lohdutuksen sanoja ei oikeastaan ollu. Ne helpottavat sitten synnytyksen jälkeen. Tänään lääkäri kirjoitti lisää sairaslomaa joka jatkuu siis kaikesta päätellen aina äitiysloman alkuun asti. Olo on haikea, olin varma että jaksaisin töissä pitkään, koska olo oli yksinkertaisesti niin hyvä. Nyt ihan yhtäkkiä kävelykin sattuu. Tämä kaikki on saanut minut jopa ärtyneeksi, kiukkuiseksi ja huonotuuliseksi. Mies sai eilen osansa tästä mielialani vaihtumisesta, hän oli yllättynyt, olinhan ollut koko raskauden tähän asti niin hyvällä tuulella.

Hyvä asia on, ettei kohdunsuulla ollut edelleenkään tapahtunut muutoksia vaikka saankin supistuksia edelleen useita päivässä, jopa muutama kipeämpi on ollut.

Päätin keskenmenoni jälkeen, että jos tulen uudelleen raskaaksi en valita yhdestäkään vaivasta, olen vain tyytyväinen ja täynnä onnea tuli mitä tuli. Enkä tähän asti ole valittanutkaan, pahoinvoinnin kärsin kunnialla, samoin kun ruokahaluttomuuden, väsymyksen ja kasvavan vatsan tuoman kömpelyyden ja vaateongelman. Mutta nyt oikeasti sattuu, välillä jopa ihan helvetisti ja silloin mietin saanko nyt valittaa, edes ihan ihan ihan vähän vain?

kuva: weheartit.com