Odottelen kuukautisia huomiseen, sitten on aika tehdä testi. Koitan olla hätäilemättä ja miettimättä turhia, kyllä se uusi kierto pian alkaa, olen siitä aivan varma.
kuva: weheartit.com
sunnuntai 30. maaliskuuta 2014
Missä viivyt kp 1?
Täällä odotellaa uuden kierron alkamista, vaan kp 1 antaa odottaa itseään. Laskujeni mukaan kuukautisten olisi pitänyt alkaa eilen, illalla seksin aikana tuli hieman verensekaista vuotoa, tänään ei enää mitään. Puin aamulla ylleni valkoiset alushousut, ihan vain kiusatakseni kuukautisia tulemaan, vaan eipä mitään ole tapahtunut, ei edes kipuja. Yksi ainut raskaustesti kuumottelee kylpyhuoneessa, en ole pystynyt sitä tekemään. En tiedä mitä ajatella tai toivoa.
Odottelen kuukautisia huomiseen, sitten on aika tehdä testi. Koitan olla hätäilemättä ja miettimättä turhia, kyllä se uusi kierto pian alkaa, olen siitä aivan varma.
Odottelen kuukautisia huomiseen, sitten on aika tehdä testi. Koitan olla hätäilemättä ja miettimättä turhia, kyllä se uusi kierto pian alkaa, olen siitä aivan varma.
keskiviikko 26. maaliskuuta 2014
Missä mennään
Ensimmäiseksi haluan kiittää kaikkia kommentoijia ihanista ja tsemppaavista kommenteista! Kiitos kun olette osoittaneet tukenne ja neuvonne tässä vaikeassa tilanteessa, jota olen yrittänyt käydä läpi itseni ja mieheni kanssa.
Tunnelma kotona on edelleen hyvä, rauha on pysynyt maassa. Välillä mieleeni on kuitenkin hiipinyt ajatuksia perheestä, viimeksi tänään kun olin hoitamassa puoli vuotiasta kummityttöäni. Mietin miltä tuntuisi pidellä omaa lastaan, miltä se tuoksuisi, miltä tuntuisi se rakkaus? Toisaalta taas mietin voiko elämä tällä hetkellä paremmin olla? Minulla on ihana työ, josta saan nauttia täysillä, kehityn ja saan lisää vastuuta. Minulla on uskomattoman hienoja ystäviä, joiden kanssa voin viettää aikaa, tehdä lähes mitä vain! Kesä on tulossa, olemme suunnitelleet miehen kanssa kahden viikon matkaa Kaliforniaan, kauas, paikkaan jonne olen aina haaveillut pääseväni.
Tuntuu kuin olisin noussut osittain pinnalle haukkaamaan happea pitkästä aikaa, samalla kun joku outo voima yrittää vetää minua takaisin syvyyksiin. Edelleen siis olen puoliksi haikein mielin siitä, etten tiedä tulenko olemaan äiti kovinkaan pian. Olen väliaikaisesti joutunut hautaamaan haaveet ja pakottanut itseni elämään ilman niitä. Toisaalta puolet minusta on onnellinen tästä vapaudesta, ihan kuin olisin saanut uuden elämän. Olen pitkästä aikaa vapaa vauvakuumeestani, tutkimuksista ja itsesyytöksistä ja olen ymmärtänyt mitä kaikkea voimme tehdä nyt, kun meillä on aikaa olla kahdestaan. Me voimme todella matkustaa maailman ääriin, eikä mikään voi estää sitä.
Tunnelma kotona on edelleen hyvä, rauha on pysynyt maassa. Välillä mieleeni on kuitenkin hiipinyt ajatuksia perheestä, viimeksi tänään kun olin hoitamassa puoli vuotiasta kummityttöäni. Mietin miltä tuntuisi pidellä omaa lastaan, miltä se tuoksuisi, miltä tuntuisi se rakkaus? Toisaalta taas mietin voiko elämä tällä hetkellä paremmin olla? Minulla on ihana työ, josta saan nauttia täysillä, kehityn ja saan lisää vastuuta. Minulla on uskomattoman hienoja ystäviä, joiden kanssa voin viettää aikaa, tehdä lähes mitä vain! Kesä on tulossa, olemme suunnitelleet miehen kanssa kahden viikon matkaa Kaliforniaan, kauas, paikkaan jonne olen aina haaveillut pääseväni.
Tuntuu kuin olisin noussut osittain pinnalle haukkaamaan happea pitkästä aikaa, samalla kun joku outo voima yrittää vetää minua takaisin syvyyksiin. Edelleen siis olen puoliksi haikein mielin siitä, etten tiedä tulenko olemaan äiti kovinkaan pian. Olen väliaikaisesti joutunut hautaamaan haaveet ja pakottanut itseni elämään ilman niitä. Toisaalta puolet minusta on onnellinen tästä vapaudesta, ihan kuin olisin saanut uuden elämän. Olen pitkästä aikaa vapaa vauvakuumeestani, tutkimuksista ja itsesyytöksistä ja olen ymmärtänyt mitä kaikkea voimme tehdä nyt, kun meillä on aikaa olla kahdestaan. Me voimme todella matkustaa maailman ääriin, eikä mikään voi estää sitä.
kuva: weheartit.com
sunnuntai 23. maaliskuuta 2014
Mitä minä haluan?
Tilanne kotona on rauhallinen, ihan kuin se suuri vaalenapunainen elefantti nimeltä lapsettomuus olisi poistunut kodistamme, sitä ei enää näy, eikä siitä tee mieli puhua. Se ei enää vie sekuntiakaan huomiota pois suhteestamme. Olemme eläneen nyt muutaman päivän kuin vastarakastuneet, käyneet yöllisillä kävelyretkillä, suudelleet spontaanisti ja intohimoisesti, tehneet ruokaa yhdessä, pyörineet toistemme kimpussa ja viettäneet ihania hetkiä yhdessä. Kuin olisimme olleet hetken vapaimpia kun kertaakaan viimeisen vuoden aikana.
Nämä uudet tunteet ja tämä omituinen tilanne, jossa ei ole enää kiire minnekkään on pistänyt minut ajattelemaan. Olen ihan oikeasti, järkevästi ja tosissani miettinyt mitä haluan ja mitä en.
Mitä minä haluan?
-Haluan olla oma itseni
-Haluan olla mieheni tukena, niinkuin hän on ollut minun tukenani
-Haluan elää ilman jatkuvia itsesyytöksiä, ajatuksia "mikä minussa on vikana", haluan olla vapaa lapsettomuuden ja keskenmenon aiheuttamasta ahdistuksesta
-Haluan jonain päivänä olla äiti, tuntea lapsen kasvun sisälläni, nähdä oman lapseni ensimmäisen kerran
-Haluan luottaa että vielä joskus on minun vuoroni, kun aika on oikea
-Haluan, että myös mieheni voisi tuntea itsensä onnelliseksi, tärkeäksi ja osaksi tätä kaikkea
-Haluan pitää tulevaisuuden haaveeni, mutta en anna niiden pilata tätä kaikkea mitä minulla on nyt, en halua omien haaveideni tulla meidän suuren rakkauden väliin
-Haluan jatkaa vyöhyketerapiahoitoani ainoana lääkkeenä epäsäännölliseen kuukautiskiertooni
Mitä minä en halua?
-Minä en halua maata enää yhdelläkään tutkimuspöydällä ja tuntea itseni vialliseksi
-En halua enää tuijottaa itseäni peilistä nähden epäonnistuneen naisen
-En halua enää tuntikaupalla googlettaa selitystä sillä miksi raskauteni meni kesken ja uutta ei ole kuulunut
-En halua pyhittää elämääni kuolleen unelmamme suremiselle, en halua tehdä siitä itseni ja elämäni keskipistettä
-En halua että ainoa asia mitä odotan on lapsettomuushoidot, onnistuminen paremmilla mahdollisuuksilla, odottamista ja odottamista
-En halua aloittaa hormonaalista ehkäisyä, toivon että mies on yhtä mieltä
Toivottavasti nämä ajatukset eivät loukkaa ketään. En vähättele ketään kuka uskaltaa ottaa askeleen sisään lapsettomuuspolin ovista, te olette paljon rohkeampia kuin minä tai mieheni. Mutta olen tajunnut, että ei minusta ole siihen vielä, en ole valmis siihen kaikkeen, etenkään myöntämään että sinne minä kuulun hoitoon. Nyt kun kaikki on kääntynyt päälaelleen olen tajunnut olleeni niin vauvakuumeeni hypnoosissa, että olen ollut valmis kaikkeen mihin todellisuudessa ei olisi ollut voimia. Meidän täytyy nyt ottaa hetki happea tämän kaiken jälkeen, jatkaa elämää menetetystä raskaudestä huolimatta, ja muistaa olla menettämättä toinen toistamme. Elämä on edessä, kaikki ovet ovat auki, eikä meidän tarvitse päättää mistä niistä ryntäämme sisään.
Nämä uudet tunteet ja tämä omituinen tilanne, jossa ei ole enää kiire minnekkään on pistänyt minut ajattelemaan. Olen ihan oikeasti, järkevästi ja tosissani miettinyt mitä haluan ja mitä en.
Mitä minä haluan?
-Haluan olla oma itseni
-Haluan olla mieheni tukena, niinkuin hän on ollut minun tukenani
-Haluan elää ilman jatkuvia itsesyytöksiä, ajatuksia "mikä minussa on vikana", haluan olla vapaa lapsettomuuden ja keskenmenon aiheuttamasta ahdistuksesta
-Haluan jonain päivänä olla äiti, tuntea lapsen kasvun sisälläni, nähdä oman lapseni ensimmäisen kerran
-Haluan luottaa että vielä joskus on minun vuoroni, kun aika on oikea
-Haluan, että myös mieheni voisi tuntea itsensä onnelliseksi, tärkeäksi ja osaksi tätä kaikkea
-Haluan pitää tulevaisuuden haaveeni, mutta en anna niiden pilata tätä kaikkea mitä minulla on nyt, en halua omien haaveideni tulla meidän suuren rakkauden väliin
-Haluan jatkaa vyöhyketerapiahoitoani ainoana lääkkeenä epäsäännölliseen kuukautiskiertooni
Mitä minä en halua?
-Minä en halua maata enää yhdelläkään tutkimuspöydällä ja tuntea itseni vialliseksi
-En halua enää tuijottaa itseäni peilistä nähden epäonnistuneen naisen
-En halua enää tuntikaupalla googlettaa selitystä sillä miksi raskauteni meni kesken ja uutta ei ole kuulunut
-En halua pyhittää elämääni kuolleen unelmamme suremiselle, en halua tehdä siitä itseni ja elämäni keskipistettä
-En halua että ainoa asia mitä odotan on lapsettomuushoidot, onnistuminen paremmilla mahdollisuuksilla, odottamista ja odottamista
-En halua aloittaa hormonaalista ehkäisyä, toivon että mies on yhtä mieltä
Toivottavasti nämä ajatukset eivät loukkaa ketään. En vähättele ketään kuka uskaltaa ottaa askeleen sisään lapsettomuuspolin ovista, te olette paljon rohkeampia kuin minä tai mieheni. Mutta olen tajunnut, että ei minusta ole siihen vielä, en ole valmis siihen kaikkeen, etenkään myöntämään että sinne minä kuulun hoitoon. Nyt kun kaikki on kääntynyt päälaelleen olen tajunnut olleeni niin vauvakuumeeni hypnoosissa, että olen ollut valmis kaikkeen mihin todellisuudessa ei olisi ollut voimia. Meidän täytyy nyt ottaa hetki happea tämän kaiken jälkeen, jatkaa elämää menetetystä raskaudestä huolimatta, ja muistaa olla menettämättä toinen toistamme. Elämä on edessä, kaikki ovet ovat auki, eikä meidän tarvitse päättää mistä niistä ryntäämme sisään.
kuva: weheartit.com
perjantai 21. maaliskuuta 2014
Kohtalon ivaa
Olen nukkunut huonosti, herännyt aikaisin. Eilen postiluukusta kuului kolahdus, sairaalan paksu kirje lojui eteisen lattialla. Avasin sen tärisevin käsin; aika lapsettomuuspolille, ohjeet omiin laboratoriokokeisiini, sekä miehen siemennäyteanalyysiin. Meinasin alkaa nauramaan ääneen, tämäkö on sitä kohtalon ivaa? Juuri kun olen saanut tietää ettei mieheni halua lasta kanssani, kädessäni on hänelle lähete sperman tutkimukseen, meille yhteinen aika lapsettomuuspolin ensikäyntiin.
Aika polille olisi yllättäen jo toukokuun alussa, vaikka keskenmenon jälkeistä "lapsettomuutta" on silloin kärsitty vasta vajaa 11 kuukautta, onhan se melkein kuin vuosi toisaalta. Tulen perumaan ajan, en enää edes haluaisi mennä sinne, en nyt kun kukaan siellä ei voi auttaa meitä enää. Piilotan kirjeen, survon paperit kaapin perimmäiseksi.
Ostin eilen uudet lakanat ja petäsin sänkymme. Uudelta tuoksuvat, vielä hieman koppuraiset lakanat joissa ei koskaan olla yritetty tehdä lasta, eikä nyt tultaisi yrittämäänkään. Ajattelin, että en minä voi miestäni jättää, minun täytyy antaa hänelle aikaa ja olla tukena. Unohdetaan yritys hetkeksi, kyllä minä pystyn siihen. Illalla kuitenkin harrastimme uskomattoman ihanaa seksiä uusissa lakanoissamme, ilman ehkäisyä. Mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella?
Aika polille olisi yllättäen jo toukokuun alussa, vaikka keskenmenon jälkeistä "lapsettomuutta" on silloin kärsitty vasta vajaa 11 kuukautta, onhan se melkein kuin vuosi toisaalta. Tulen perumaan ajan, en enää edes haluaisi mennä sinne, en nyt kun kukaan siellä ei voi auttaa meitä enää. Piilotan kirjeen, survon paperit kaapin perimmäiseksi.
Ostin eilen uudet lakanat ja petäsin sänkymme. Uudelta tuoksuvat, vielä hieman koppuraiset lakanat joissa ei koskaan olla yritetty tehdä lasta, eikä nyt tultaisi yrittämäänkään. Ajattelin, että en minä voi miestäni jättää, minun täytyy antaa hänelle aikaa ja olla tukena. Unohdetaan yritys hetkeksi, kyllä minä pystyn siihen. Illalla kuitenkin harrastimme uskomattoman ihanaa seksiä uusissa lakanoissamme, ilman ehkäisyä. Mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella?
kuva: weheartit.com
torstai 20. maaliskuuta 2014
Neuvoton
Oloni on neuvoton, eilen tapahtui jotain mitä en olisi odottanut tapahtuvan, ei nyt, ei tässä suhteessa. Riidan keskellä mies ilmoitti, ettei halua enää jatkaa yrittämistä, ettei halua lasta. Ei nyt eikä ehkä koskaan. Keskenmeno, sen jälkeinen aika, tämä pitkä yritysaika, polikäynnit, tutkimukset ovat olleet liikaa. Hän kokee traumatisoituneensa, pelkäävänsä uutta raskautta liikaa. Ehkä lähete lapsettomuuspolille oli viimeinen niitti, kuka tietää. Hän sanoo olleensä tätä mieltä jo jonkin aikaa, kerännyt vain rohkeutta ja sanoja miten kertoa se minulle. Kuulemma oikeaa aikaa ei ole tullut. Mikä voisi muka olla oikea aika sanoa keskenmenon kokeneelle naiselle, ettei hän saa toista mahdollisuutta tulla äidiksi.
Olo on huijattu ja nöyryytetty. Kaikki se tuska turhaan, kaikke ne polikäynnit ja tutkimukset turhaan. Olen oikeastaan pysynyt hengissä vain niiden sanojen avulla mitä mies on sanonut, millä se on valanut muhun toivoa. "Kyllä me se oma pieni vielä saadaan!" "Olen valmis menevään vaikka sadalle lääkärille kunnes joku osaa meitä auttaa" "Yhdessä selvitään tästä!". Mihin uskoa enää, mistä valaa enää toivoa.
Juuri nyt pelkään eniten, että olen raskautunut tästä kierrosta. Kuinka pystyn tehdä testin ensi viikolla jos tiedän, että mieheni toivoo sen olevan negatiivinen?
Olo on huijattu ja nöyryytetty. Kaikki se tuska turhaan, kaikke ne polikäynnit ja tutkimukset turhaan. Olen oikeastaan pysynyt hengissä vain niiden sanojen avulla mitä mies on sanonut, millä se on valanut muhun toivoa. "Kyllä me se oma pieni vielä saadaan!" "Olen valmis menevään vaikka sadalle lääkärille kunnes joku osaa meitä auttaa" "Yhdessä selvitään tästä!". Mihin uskoa enää, mistä valaa enää toivoa.
Juuri nyt pelkään eniten, että olen raskautunut tästä kierrosta. Kuinka pystyn tehdä testin ensi viikolla jos tiedän, että mieheni toivoo sen olevan negatiivinen?
keskiviikko 19. maaliskuuta 2014
Fiiliksiä
Positiivisuus on taas nostanut päätään, edes hieman. Tiedän nimittäin, että ovulaatio on ohitettu, nännikipu alkoi, mikä on selvä merkki siitä että ovulaatio oli ja nyt kärsitään kipeistä tisseistä aina kuukautisiin saakka. Tämä on positiivista syystä että: 1. ovulaatio oli jo kp 17-19, eli kierto ei veny niin pitkäksi kuin viimeksi, 2. tämä tuttu oire ilmaantui, viime kierrossa (superpitkä) sitä ei tapahtunut joten liekkö koko ovulaatiota silloin edes tapahtunut.
Nyt siis odottelen kierron loppumista ensiviikon lopulla. Ehkä teen testin, ehkä en. Mikäli uusi kierto strattaa pääseen poliklinikan määräämiin verikokeisiin kp 5. Asiat siis etenevät joka tapauksessa.
Nyt tuntuu siis paljon helpommalta, mieli on kevyempi. En tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta olen ajatellut odotella rauhassa, koska tahdon voimalla en saa mitään tapahtumaan. Kevät tulee kovaa vauhtia ja toivottavasti pian lumi sulaa sen verran, että pääsen tuulettumaan juoksulenkeille.
Nyt siis odottelen kierron loppumista ensiviikon lopulla. Ehkä teen testin, ehkä en. Mikäli uusi kierto strattaa pääseen poliklinikan määräämiin verikokeisiin kp 5. Asiat siis etenevät joka tapauksessa.
Nyt tuntuu siis paljon helpommalta, mieli on kevyempi. En tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta olen ajatellut odotella rauhassa, koska tahdon voimalla en saa mitään tapahtumaan. Kevät tulee kovaa vauhtia ja toivottavasti pian lumi sulaa sen verran, että pääsen tuulettumaan juoksulenkeille.
sunnuntai 16. maaliskuuta 2014
Vyöhyketerapiasta
Kävin viime viikolla vyöhyketerapiassa. Olen jo pitkään lukenut tästä hoitokeinosta netistä ja kirjoista, suunnitellut sen kokeilemista useita kuukausia. Valinnan varaa tässä kaupungissa oli paljon, mutta en saanut aikaiseksi otettua yhteyttä yhteenkään vyöhyketerapeuttiin. Keskenmenosta, koko tilanteestani puhuminen vieraalle ihmiselle tuntui vaikealta. Sain siskoltani kuitenkin numeron eräälle naiselle, kuka on harjoittanut vyöhyketerapiaa kauan, suositteli ottamaan rohkeasti yhteyttä. Ja niin minä tein. Kerroin jo puhelimessa vaivautuneena tilanteestani, mihin vyöhyketerapialla hain apua. Nainen ymmärsi täysin ja sovittiin ensimmäinen hoitokerta jo saman viikon lopulle.
Nainen oli ystävällinen. Käytiin vielä perustietoni läpi, kilpirauhassairaus ja lääkitys siihen. Puhuin ehkäisyn lopettamisesta, yrittämisestä keskenemenosta ja turhautumisestani yhtäkkiä kuin vanhalle ystävälle, hän kuunteli ja ymmärsi. Hän oli itsekkin kokenut nuorena kesknemenon, oli hoitanut useita samassa tilanteessa olevia. Mieleni helpottui, ymmärrys tuntui hyvältä.
Itse hoito oli rentouttavaa. Kaikki alkoi kaulan, pään ja korvien alueelta, jaloissa tuntui kipeimmät kohdat. Rentouduin kuitenkin täysin ja koin valtavaa hyvänolon tunnetta pitkästä aikaa. Sain myös akunastat korviini, kohdun ja munasarjojen heijastepisteitä stimuloimaan. Hoidon loputtua joimme vielä teetä ja keskustelimme lisää. Ennen lähtöäni hän halasi minua ja toivoi, että jatkan hoitoa kun minulle sopii. Hän kertoi haluavansa auttaa ihmisiä, että tämä oli hänelle paljon enemmän kuin bisnestä.
En tiedä onko hoidolla mitään vaikutusta tai apua tilanteeseeni, mutta aion ehdottomasti mennä tähän hoitoon uudelleen. Pelkästään se hyvänolon tunne ja rentoutuminen on joka euron arvoista. Ja saattaa olla, että tämä kiertokin tasoittuu, eikä veny yhtä pitkäksi kuin viimeksi, se jää nähtäväksi. Mutta ihan jokaiselle, oli vaiva tai stressi mistä vain johtuvaa suosittelen ehdottomasti vyöhyketerapian kokeilemista, jännittävä ja ihana uusi kokemus!
Nainen oli ystävällinen. Käytiin vielä perustietoni läpi, kilpirauhassairaus ja lääkitys siihen. Puhuin ehkäisyn lopettamisesta, yrittämisestä keskenemenosta ja turhautumisestani yhtäkkiä kuin vanhalle ystävälle, hän kuunteli ja ymmärsi. Hän oli itsekkin kokenut nuorena kesknemenon, oli hoitanut useita samassa tilanteessa olevia. Mieleni helpottui, ymmärrys tuntui hyvältä.
Itse hoito oli rentouttavaa. Kaikki alkoi kaulan, pään ja korvien alueelta, jaloissa tuntui kipeimmät kohdat. Rentouduin kuitenkin täysin ja koin valtavaa hyvänolon tunnetta pitkästä aikaa. Sain myös akunastat korviini, kohdun ja munasarjojen heijastepisteitä stimuloimaan. Hoidon loputtua joimme vielä teetä ja keskustelimme lisää. Ennen lähtöäni hän halasi minua ja toivoi, että jatkan hoitoa kun minulle sopii. Hän kertoi haluavansa auttaa ihmisiä, että tämä oli hänelle paljon enemmän kuin bisnestä.
En tiedä onko hoidolla mitään vaikutusta tai apua tilanteeseeni, mutta aion ehdottomasti mennä tähän hoitoon uudelleen. Pelkästään se hyvänolon tunne ja rentoutuminen on joka euron arvoista. Ja saattaa olla, että tämä kiertokin tasoittuu, eikä veny yhtä pitkäksi kuin viimeksi, se jää nähtäväksi. Mutta ihan jokaiselle, oli vaiva tai stressi mistä vain johtuvaa suosittelen ehdottomasti vyöhyketerapian kokeilemista, jännittävä ja ihana uusi kokemus!
kuva: weheartit.com
torstai 13. maaliskuuta 2014
Uupumus
Kevätuupumus saapui tänne aurinkoisten päivien myötä. Voisi kuvitella, että mieli virkistyisi valon lisäännyttyä, vaan täällä tilanne on päinvastoin. Joka kevät tämä sama alakulo ja uupumus iskee.
Sängystä on vaikea nousta, töihin ei jaksaisi lähteä. Mieli on maassa eikä mielenkiintoa riitä mihinkään. Tiedän tämän olevan ohimenevää, mutta silti olo on vaikea. Jään nyt muutamaksi viikoksi sairaslomalle, toivottavasti sinä aikana saan jäsenneltyä ajatuksia, löydettyä positiivisuutta. En ole edes jaksanut odottaa, milloin lapsettomuuspolilta kolahtaa kirje postiluukusta, olen varma, että ensimmäinen aika menee loppukesälle. Edessä on odottamista ja lisää odottamista.
Pohdin josko ensi kuussa varaisin aikaa yksityiselle lapsettomuuslääkärille, googlettelin jo vaihtoehtoja. Voisiko kohdallani esimerkiksi toimia clomifenit keltarauhashormonin kanssa tasaamaan kiertoa ja saamaan ihmettä aikaan? Viimeksi kun söin primoluteja kierron lyhentämiseen ovulaatio jäi kokonaan tulematta, näin ainakin epäilen..
Sängystä on vaikea nousta, töihin ei jaksaisi lähteä. Mieli on maassa eikä mielenkiintoa riitä mihinkään. Tiedän tämän olevan ohimenevää, mutta silti olo on vaikea. Jään nyt muutamaksi viikoksi sairaslomalle, toivottavasti sinä aikana saan jäsenneltyä ajatuksia, löydettyä positiivisuutta. En ole edes jaksanut odottaa, milloin lapsettomuuspolilta kolahtaa kirje postiluukusta, olen varma, että ensimmäinen aika menee loppukesälle. Edessä on odottamista ja lisää odottamista.
Pohdin josko ensi kuussa varaisin aikaa yksityiselle lapsettomuuslääkärille, googlettelin jo vaihtoehtoja. Voisiko kohdallani esimerkiksi toimia clomifenit keltarauhashormonin kanssa tasaamaan kiertoa ja saamaan ihmettä aikaan? Viimeksi kun söin primoluteja kierron lyhentämiseen ovulaatio jäi kokonaan tulematta, näin ainakin epäilen..
kuva: weheartit.com
maanantai 10. maaliskuuta 2014
Uskoakko ihmeisiin?
Ajatusta lapsettomuuspolille siirtymisestä on nyt sulateltu muutamia päiviä. Tunnen edelleen oloni jotenkin epäonnistuneeksi ja toivon, ettei rankkoihin hoitoihin tarvitsisi ryhtyä. Miten sitten välttää laosettomuushoitojen aloittamisen? Kaksi vaihtoehtoa.
1. Tapahtuu se mitä lääkärini naistentautien polilla kutsui ihmeeksi, eli tulen raskaaksi ennen ensimmäistä käyntiä.
2. Ihmettä ei tapahdu, en mene lapsettomuuspolille hoidettavaksi ja yritys jatkuu entiseen malliin, minä pysyn epätoivoisena ja surullisena.
No vaihtoehto kaksi ei taida olla mielenterveyden kannalta järkevää. Aikaa voi mennä tästä ikuisuuteen. Entäs sitten vaihtoehto yksi? Uskonko ihmeeseen? Periaatteessa järki sanoo, että kaikki on mahdollista. Etenkin raskaaksi tuleminen ilman apukeinoja, niinhän on tapahtunut kerran ennenkin, noin 11 kuukautta sitten. Miksi silti tunnen luovuttaneeni, leimanneeni itseni epäonnistuneeksi? Kaikkea tätä varjostaa nyt yllättäen saatu tieto, että paras ystäväni jätti ehkäisyn pois. Ihme taitaa pian tapahtua ihan jollekkin muulle kun minulle...
1. Tapahtuu se mitä lääkärini naistentautien polilla kutsui ihmeeksi, eli tulen raskaaksi ennen ensimmäistä käyntiä.
2. Ihmettä ei tapahdu, en mene lapsettomuuspolille hoidettavaksi ja yritys jatkuu entiseen malliin, minä pysyn epätoivoisena ja surullisena.
No vaihtoehto kaksi ei taida olla mielenterveyden kannalta järkevää. Aikaa voi mennä tästä ikuisuuteen. Entäs sitten vaihtoehto yksi? Uskonko ihmeeseen? Periaatteessa järki sanoo, että kaikki on mahdollista. Etenkin raskaaksi tuleminen ilman apukeinoja, niinhän on tapahtunut kerran ennenkin, noin 11 kuukautta sitten. Miksi silti tunnen luovuttaneeni, leimanneeni itseni epäonnistuneeksi? Kaikkea tätä varjostaa nyt yllättäen saatu tieto, että paras ystäväni jätti ehkäisyn pois. Ihme taitaa pian tapahtua ihan jollekkin muulle kun minulle...
perjantai 7. maaliskuuta 2014
Järkytys, helpotus vai uusi alku
Tänään astelin ulos keskussairaalan naistentautien polilta kourassani lähete lapsettomuuspolille. Minua hoitanut lääkäri oli sitä mieltä, että hoidon on jatkuttava nyt siellä. Kutsu lapsettomuuspolille tulee postissa ja aika on luultavimmin muutaman kuukauden päähän. Olo oli aluksi järkyttynyt, minäkö olen nyt lapsettomuuspolin asiakas?! Enpä olisi uskonut liki kaksi vuotta sitten, ehkäisyn pois jäätyä, että nyt oltaisiin tässä pisteessä.
Toisaalta olo on helpottonut. Minut otettiin vakavasti, lääkärinkin mielestä on outoa, että raskautta ei kuulu ja että kierto ei palaudu normaaliksi. Helpottaa tietää, että pääsen tilanteeseeni erikoistuneiden lääkäreiden juttusille. Asiani etenee ja hoidot jatkuvat uudella polilla. Verikokeisiin menen jo ensi kierrossa.
Ajatukset ovat vielä sekaisin, itku on herkässä ja kaikkea tätä on vaikea uskoa. Onneksi en ole yksin. Mies muistuttaa jatkuvasti, että yhdessä selvitään eteenpäin.
Toisaalta olo on helpottonut. Minut otettiin vakavasti, lääkärinkin mielestä on outoa, että raskautta ei kuulu ja että kierto ei palaudu normaaliksi. Helpottaa tietää, että pääsen tilanteeseeni erikoistuneiden lääkäreiden juttusille. Asiani etenee ja hoidot jatkuvat uudella polilla. Verikokeisiin menen jo ensi kierrossa.
Ajatukset ovat vielä sekaisin, itku on herkässä ja kaikkea tätä on vaikea uskoa. Onneksi en ole yksin. Mies muistuttaa jatkuvasti, että yhdessä selvitään eteenpäin.
kuva: weheartit.fi
torstai 6. maaliskuuta 2014
Pelko
Niin paljon kun omaa lasta olenkin toivonut, olen alkanut myös jossain syvimmissä mietinnöissäni pelkäämään kaikkea mahdollista siihen liittyvää. Pelkään sitä päivää jos positiivinen tulos ilmestyy raskaustestiin uudelleen, keskenmenon pelko tulee olemaan silloin läsnä jatkuvasti, jopa turvallisimmilla raskausviikoilla pelkäisin kohtukuolemaa. Jos raskaus jatkuisi kuitenkin normaalisti, pelkäisin sikiön kromosomipoikkeamia, epämuodostumia, neurologisia häiriöitä, pelkäisin saada vammaisen lapsen. Pelkäisin synnytystä, komplikaatioita, pelkäisin lapsen kärsivän hapenpuutteesta, pelkäisin tekeväni jotain väärin. Mikäli saisin lapsen elävänä ja terveenä maailmaan pelkäisin hänen menettämistään päivittäin. Pelkäisin, että jotain sattuisi, pelkäisin vakavia sairauksia, pelkäisin kätkytkuolemaa.
Tiedostan, että kaikkiin pelkäämiini asioihin on vain hyvin pieni mahdollisuus, mutta miksi en pelkäisi sitä pintäkin prosentuaalista mahdollisuutta? Se nimittäin pilasi viimeksikin raskauteni, sain keskenmenon raskausviikolla 11+0, jolloin keskenmenon riski on enää todella pieni. Miksei epäonni löytäisi luokseni uudelleen?
Tiedostan, että kaikkiin pelkäämiini asioihin on vain hyvin pieni mahdollisuus, mutta miksi en pelkäisi sitä pintäkin prosentuaalista mahdollisuutta? Se nimittäin pilasi viimeksikin raskauteni, sain keskenmenon raskausviikolla 11+0, jolloin keskenmenon riski on enää todella pieni. Miksei epäonni löytäisi luokseni uudelleen?
kuva: weheartit.com
maanantai 3. maaliskuuta 2014
Hiljaisuutta, kiireitä ja odottamista
Yritysrintamalla on hiljaista, tätä tää alkukierto on, tuntuu ettei mitään tapahtu. Olen ollut todella uupunut pitkien työpäivien jälkeen, toivottavasti kiire pian helpottaa, saataisiin aikaa olla yhdessä ja rentoutua.
Elämä tuntuu taas odottamiselta. Odotan kevättä, odotan aurinkoisia päiviä, perjantaista käyntiä polilla, tuloksia, vastauksia, varmuutta, tietoa tulevasta, jotain uutta.. Varasin tälle viikolle ajan vyöhyketerapiaan. Olen suunnitellut sitä jo pitkään ja nyt lopulta sain aikaiseksi soittaa ajan ja kokeilla jotain uutta. Muutenkin meillä on nyt koko perheen (lue minä ja mies) voimin otettu vitamiinit ja lisäravinteet käyttöön ja alettu elää mahdollisimman terveellisesti. Meikäläinen litkii jopa omasta mielestäni jokseenkin pahanmakuista greippimehua, tähän on siis tultu, kaikki keinot käyttöön vaan. Huomenna on onneksi tiedossa vapaapäivä ja rentoutumista, ihanaa!
Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!
Elämä tuntuu taas odottamiselta. Odotan kevättä, odotan aurinkoisia päiviä, perjantaista käyntiä polilla, tuloksia, vastauksia, varmuutta, tietoa tulevasta, jotain uutta.. Varasin tälle viikolle ajan vyöhyketerapiaan. Olen suunnitellut sitä jo pitkään ja nyt lopulta sain aikaiseksi soittaa ajan ja kokeilla jotain uutta. Muutenkin meillä on nyt koko perheen (lue minä ja mies) voimin otettu vitamiinit ja lisäravinteet käyttöön ja alettu elää mahdollisimman terveellisesti. Meikäläinen litkii jopa omasta mielestäni jokseenkin pahanmakuista greippimehua, tähän on siis tultu, kaikki keinot käyttöön vaan. Huomenna on onneksi tiedossa vapaapäivä ja rentoutumista, ihanaa!
Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!
kuva: weheartit.com
lauantai 1. maaliskuuta 2014
Voittaja
Viikonloppukiireiltäni tulin sen verran ilmoittamaan, että arvonnan voittaja(t) on selvinnyt.
H&M:n 10 euron lahjakortin voittaja on sunna!
Toiseksi tullut eli ylläripalkinnon lunastaja on Helissa!
Laitatteko mulle sähköpostia niin saadaan palkinnot perille asti, eli viestiä osoitteeseen evaparatiisissa.gmail.com
Hyvää viikonloppua kaikille!
H&M:n 10 euron lahjakortin voittaja on sunna!
Toiseksi tullut eli ylläripalkinnon lunastaja on Helissa!
Laitatteko mulle sähköpostia niin saadaan palkinnot perille asti, eli viestiä osoitteeseen evaparatiisissa.gmail.com
Hyvää viikonloppua kaikille!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)