Missä mennään

Ensimmäiseksi haluan kiittää kaikkia kommentoijia ihanista ja tsemppaavista kommenteista! Kiitos kun olette osoittaneet tukenne ja neuvonne tässä vaikeassa tilanteessa, jota olen yrittänyt käydä läpi itseni ja mieheni kanssa.

Tunnelma kotona on edelleen hyvä, rauha on pysynyt maassa. Välillä mieleeni on kuitenkin hiipinyt ajatuksia perheestä, viimeksi tänään kun olin hoitamassa puoli vuotiasta kummityttöäni. Mietin miltä tuntuisi pidellä omaa lastaan, miltä se tuoksuisi, miltä tuntuisi se rakkaus? Toisaalta taas mietin voiko elämä tällä hetkellä paremmin olla? Minulla on ihana työ, josta saan nauttia täysillä, kehityn ja saan lisää vastuuta. Minulla on uskomattoman hienoja ystäviä, joiden kanssa voin viettää aikaa, tehdä lähes mitä vain! Kesä on tulossa, olemme suunnitelleet miehen kanssa kahden viikon matkaa Kaliforniaan, kauas, paikkaan jonne olen aina haaveillut pääseväni.

Tuntuu kuin olisin noussut osittain pinnalle haukkaamaan happea pitkästä aikaa, samalla kun joku outo voima yrittää vetää minua takaisin syvyyksiin. Edelleen siis olen puoliksi haikein mielin siitä, etten tiedä tulenko olemaan äiti kovinkaan pian. Olen väliaikaisesti joutunut hautaamaan haaveet ja pakottanut itseni elämään ilman niitä. Toisaalta puolet minusta on onnellinen tästä vapaudesta, ihan kuin olisin saanut uuden elämän. Olen pitkästä aikaa vapaa vauvakuumeestani, tutkimuksista ja itsesyytöksistä ja olen ymmärtänyt mitä kaikkea voimme tehdä nyt, kun meillä on aikaa olla kahdestaan. Me voimme todella matkustaa maailman ääriin, eikä mikään voi estää sitä.

kuva: weheartit.com