Uskoakko ihmeisiin?

Ajatusta lapsettomuuspolille siirtymisestä on nyt sulateltu muutamia päiviä. Tunnen edelleen oloni jotenkin epäonnistuneeksi ja toivon, ettei rankkoihin hoitoihin tarvitsisi ryhtyä. Miten sitten välttää laosettomuushoitojen aloittamisen? Kaksi vaihtoehtoa.

1. Tapahtuu se mitä lääkärini naistentautien polilla kutsui ihmeeksi, eli tulen raskaaksi ennen ensimmäistä käyntiä.
2. Ihmettä ei tapahdu, en mene lapsettomuuspolille hoidettavaksi ja yritys jatkuu entiseen malliin, minä pysyn epätoivoisena ja surullisena.

No vaihtoehto kaksi ei taida olla mielenterveyden kannalta järkevää. Aikaa voi mennä tästä ikuisuuteen. Entäs sitten vaihtoehto yksi? Uskonko ihmeeseen? Periaatteessa järki sanoo, että kaikki on mahdollista. Etenkin raskaaksi tuleminen ilman apukeinoja, niinhän on tapahtunut kerran ennenkin, noin 11 kuukautta sitten. Miksi silti tunnen luovuttaneeni, leimanneeni itseni epäonnistuneeksi? Kaikkea tätä varjostaa nyt yllättäen saatu tieto, että paras ystäväni jätti ehkäisyn pois. Ihme taitaa pian tapahtua ihan jollekkin muulle kun minulle...