Onnellinen pahoinvoija

Helteiden mukana saapui jo kaipaamani pahoinvointi. Ruokahalu loppui kuin seinään ja lähes kaikki mitä yritän syödä alkaa yököttämään. Jääkaappikylmiä hedelmiä pystyn syömään voimatta pahoin, mutta jokainen muu ruokalaji jää yleensä muutaman suullisen jälkeen syömättä.

Onhan tämä ehkä rankkaa, tehdä ruumiillista työtä, selviytyä helteestä ja vielä etovasta olostakin. Kuitenkin olen todella onnellinen tästä pahoinvoinnista, mikä on kuitenkin niin lievää, ettei se vaivaa koko päivää, eikä mikään ruoka ole vielä päätynyt wc-pönttöön asti. Olen onnellinen jokaisesta puistatuksesta ja etomisen tunteesta. Jokainen muistutus siitä, että olen vihdoin uudelleen raskaana saa hymyn huulille. Olen valmis vaikka oksentamaan maaliskuuhun saakka, kunhan vain saan lapsemme elävänä ja terveenä maailmaan. Uskon nimittäin ettei mikään raskausajan vaiva raasta ja satuta niin lujaa kuin menetyksen kohtaaminen ja loppumaton lapsen kaipuu, toivon menettäminen ja sen uudelleen esiin väkisin kaivaminen aina uudelleen ja uudelleen. Vaikka heräisin nyt jokaisena aamuna pahoinvoivana, ovat nämä onnellisimpia aamuja pitkään aikaan.

kuva: weheartit.com

Varhaisultrakuulumiset

Kädet täristen kirjoitan tätä tekstiä. Kädet täristen istuin myös tunti sitten äitiysultran odotusaulassa. Lopulta minut kutsuttiin ultraushuoneeseen, käytiin perusasiat läpi ja asetuin ultrattavaksi. En pystynyt katsomaan kuvaruutua vain tuijotin seinään huulta purren. Yhtäkkiä havahduin kaiuttimista kaikuvaan jumputukseen "sydänäänet näkyvät ja kuuluvat vahvasti", purskahdin itkuun. Kätilö hämmästyi, luuli että satutti minua ultralaitteella, mutta sopersin, ettei kyse ollut siitä.

Alkio oli odotettua pienenpi (omasta mielestäni), vastasi kuitenkin "täydellisesti" raskaustestin teko ajankohtaa. Nyt sisälläni siis köllöttelee 6 viikkoa ja 6 päivää vanha pieni alkio, jonka sydän lyö vimmatusti. En muista koskaan olleeni näin hermostunut. Voisiko kaikki nyt mennä hyvin? On vain uskottava ja toivottava, ja ennen kaikkea odotettava.

kuva: weheartit.com

1. Neuvola

Tänään astelin tutun neuvolan ovista sisään. Sama terveydenhoitaja otti minut vastaan kuin reilu vuosi sittenkin. Tuntui oudolta olla siellä taas, jälleen raskaana, kunnes toisin todistetaan. Kävimme tiedot läpi, jätin heille myös luettavaksi ja kirjattavaksi naistentautien polin tiedot, kaiken mitä tässä kahden raskauden välissä on ehtinyt tapahtua.

Kaikki oli kunnossa, painoa oli tullut vuodessa lisää, samoin kuin huolia, kilokaupalla. Kerroin miten kova koettelemus keskenmeno kaikella tavalla oli, ja miten en ole selviytynyt siitä täysin vieläkään. Välillä kun tuntuu, että elän sitä tilannetta nyt uuden raskauden myötä uudelleen. Kuin nyt oltaisiin vielä niillä onnellisilla viikolla ja päivä päivältä pelko vain lisääntyy. Terveydenhoitaja ehdotti minulle tarvittaessa neuvolapsykologin palveluita, mikäli näiden asioiden käsittely ei tunnu onnistuvan oman itseni kanssa. Tämä onnistuu kuitenkin vasta elokuussa, nyt kun eletään tätä kesäloma-aikaa.

Lasketun ajan määrittämistä varten sain lähetteen varhaisultraan. Ajankohta selviää myöhemmin, kun saan ajan postissa tai puhelimitse. Tuntuu kuitenkin pahalta odottaa ja nyt olen päättänyt pelostani huolimatta uskaltautua huomenna yksityiselle ultrattavaksi. Mitä sitä enää totuuden kuulemista pitkittelemään. Joko tässä ollaan onnellisesti raskaana tai ei, ei odottaminen sitä muuta miksikään. Ja vaikka elävän alkion näkeminen antaisi vain vähän toivoa, on se sentään edes jotain.

Muok. sain kuin sainkin ajan seuraavalle päivälle kunnalliseen äitiysultraan!

kuva: wehearit.com

Pelkoa ja pohdintoja

Olen kovasti ruvennut kyttäämään näitä raskausoireita ja koittanut muistella mikä olo oli viime raskaudessa näillä viikoilla. Muistaakseni voin jo pahoin tähän aikaan, rv 7+0. Nyt pahoinvointia ei ole ollut, vain satunnaisesti ja iltaisin, aamut on helppoja. Tissit olivat kipeät viime raskaudessa niin kauan kuin sitä ilo kesti, nyt tissikipu hävisi tämän viikon aikana lähes olemattomiin. Vatsan turvotus iltaisin on oikeastaan enää ainoa jäljellä oleva oire, ja tuntui kuin eilen illalla sekin olisi ollut vähäisempää, myös jatkuva nälän tunne on hävinnyt. 

Minua on myös vaivannut hiivatulehdus, tai sellaiseksi sen ainakin diagnosoin, kaikki oireet käyvät yksiin. Apteekista haettu paikallislääkitys alkaa onneksi tepsimään. Lisäksi olen raskauden aikana syönyt antibioottikuurin, tosin raskaana ollessa tämän lääkkeen syöminen pitäisi olla ok. Olen kuitenkin miettinyt olenko lääkkeiden käytöllä aiheuttanut alkiolle hallaa, vaikka kyseisten valmisteiden käyttö raskauden aikana pitäisi olla turvallista?

Mietin siis jatkuvasti onko kaikki ok. Pitäisikö oireita olla enemmän, miksi tissikipu hävisi? Voiko tämä raskaus vain poiketa niin paljon edellisestä, että oireet eivät tule samalla tavalla? Vai voiko olla, että jotain pahaa on taas tapahtunut, voiko alkio olla jälleen menehtynyt, aiemmin kuin viimeksi? Olo ei ole ollenkaan niin luottavainen kuin edellisessä raskaudessa, jossa oikein hehkuin onnea. Toisaalta kipua tai vuotoja ei ole ollut, mutta ei sekään minulle mitään tarkoita, ei niitä ollut viimeksikään. 

Neuvola-aika on vasta keskiviikkona, varasin myös yksityiselle varhaisultran torstaille jos neuvolan ultra-aikaa saa odottaa pitkään. Mietin kuitenkin soittaisinko huomenna neuvolaan saadakseni lähetteen hCG-mittaukseen. Toisaalta se on ollut nousussa hyvin ainakin aluksi kun digitestin tulos on vaihtunut aina raskaana 1-2 tuloksesta siihen viimeiseen 3+ asti. Milloin minusta tuli tälläinen hermoraunio ja miksen osaa olla murehtimatta..? Miksi mulle kävi viimeksi niin, että nyt en osaa kuin varautua pahimpaan uudelleen ja uudelleen!? Helvetti..

kuva: weheartit.com

Malttamaton

Omien laskujeni mukaan tänään on rv 6+4, tämä arvio toki voi heittää kun en ovulaatiota edes testaillut, sen vain silloin olin tunevinani. Viime raskaudessa kävin yksityisellä varhaisultrassa rv 6+2 ja silloin alkio ja syke näkyi niinkuin pitikin. Nyt alan olla malttamaton kun tiedän, että mikäli sisuksissani joku majailee, sen jo näkisi. Ensin ajattelin odotella ensi keskiviikkoon, että mihin ajankohtaan neuvola varhaisultran minulle saisi, kuten sieltä puhelimessa lupailtiin. Nyt kuitenkin mietityttää jos joudunkin odottamaan useamman viikon? Tuntuu, että jo ensi viikkoon on ikuisuus. Yksityinen lapsettomuuslääkärini on harmikseni lomalla, muutoin olisin varannut hänelle ajan heti plussattuani tälle viikolle. Eräs luottogyneni kuitenkin olisi töissä ja hänelle aikoja viikon päähän, pitäisikö varata, vai jättää ultraus neuvolan varaan?!

Kyllähän minä sen tiedän, ettei ultrausajankohta vaikuta raskauteeni mitenkään. Oli tyyppi elossa tai ei, oikeassa tai väärässä paikassa ultraus nyt viikon tai kuukauden päästä ei muuta mitään. Paitsi sen, että voisin saada mielenrauhan. Välillä tuntuu, että olen sekoamassa. Tuntuu, että kuvittelen koko raskauden ja tarvitsen pitäviä todisteita siitä, että olen saamassa lapsen. Myös mies vaikuttaa kovin malttamattomalta.

kuva: weheartit.com

Plussakierto pähkinänkuoressa

Olen kovasti miettinyt millainen loppujen lopuksi oli tämä kesäinen kierto, josta plussa raskaustestiin viimein ilmestyi. Ei se ainakaan oppikirjan mukaan mennyt:

-Kierto oli ennätyspitkä, ovulaatio tapahtui vasta kp 37 (minullahan oli ollut muutama alle 40 päivän kierto tätä ennen).
-Gelee Royale ja muut vitamiinit olivat niin sanotusti unohtuneet käytöstä, foolihappo oli ainoa mitä muistin syödä.
-Greippimehut ja muut poppaskonstit oli unohdettu ruokavaliosta.
-Nautin pitkästä aikaa alkoholia muutamina päivinä, terassikausi kun oli käynnissä.
-Poltin myös muutaman tupakan sillon tällöin, vaikka olin vannonut lopettavani.
-En ollut käynyt vyöhyketerapiassa muutamaan kuukauteen, olin ollut laiska varaamaan aikaa.
-Stressiä oli vähemmän, johtuen kesälomasta.
-Olin käynyt yksityisellä lapsettomuuslääkärillä puhumassa mieltä vaivanneista asioista ja stressi tästäkin oli paljon pienempi kuin aiemmin.
-Päätin pitää taukoa lapsettomuudesta ja nauttia kesästä.
-Nukuin paljon ja urheilin vähän, nautin siitä kun ei tarvinnut tehdä mitään.
-Vietimme paljon yhteistä aikaa miehen kanssa.

Vaikka elämäntavat eivät näin "taukokierrosta" ja kesästä johtuen olleet raskautumiselle suotuisimmat ihme tapahtui. En tiedä vaikuttiko raskautumiseeni stressittömyys, lomailu ja rennosti ottaminen vai silkka hyvä tuuri. Edes ennätyspitkä kierto ja myöhäinen ovulaatio ei vaikeuttanut raskautumista, kuten olin pelännyt. Koitan kuitenkin kynsin hampain pitää kiinni stressittömyydestä myös nyt, kun tilanne on vielä epävarma. Päivät matelevat ja välillä nousee esiin huoli, onko tuolla edes ketään hengissä..

kuva: weheartit.com

Tuumasta toimeen

Nyt on viikko ihmetelty asiaa plussatestin jälkeen. Tänään uskaltauduin soittamaan neuvolaan. Siellä ehdotettiin, että laskettu aika määritettäisiin varhaisultralla, ensin kuitenkin pitää mennä kahden viikon päästä paikalle ja saada sieltä lähete. Olisin joka tapauksessa vaatinut ultraa joko naistentautien polilta tai mennyt yksityiselle. Nyt on ilmeisesti vain sitten odotettava mille ajankohdalle neuvola ultra-ajan saa. Positiivista on myös se, että neuvolassa on kaikki vanhat tietoni viime vuodelta, joten minun ei tarvitse täytellä kaikkia lappuja ja kyselyitä uudelleen, päivitetään ne vain sitten paikan päällä.

Olen yrittänyt olla ajattelematta koko raskautta ja säästää itseni stressiltä, turvotus ja rintojen aristus kuitenkin muistuttaa tilanteesta jatkuvasti ja hyvä niin. Nyt kun neuvolakin on varattu voin kuitenkin yrittää vain keskittyä näihin ihaniin aurinkoisiin päiviin ja antaa ajan kulua.

Välillä kuitenkin iskee aivan kamala pelko ja paniikki. Pelko tuulimunasta tai kohdun ulkoisesta raskaudesta. Mietin olisiko raskaustestin pitänyt näyttää viikko sitten vahvempaa tulosta, onko oireita tarpeeksi, mikä vihlaisu vatsalla voi merkitä mitäkin kamalaa.. kuitenkin kiellän itseltäni murehtimisen, se ei auta nyt yhtään. On vain uskottava, toivottava ja odotettava.

kuva: weheartit.com

Salaisuus

Päätettiin olla kertomatta raskaudesta kovin aikaisin. Halutaan nauttia tästä salaisuudesta kahdestaan. Äidille halusin kuitenkin kertoa heti, se kun on ollut koko ajan tukemassa tässä tilanteessa.

Olen myös miettinyt mikä blogin kohtaloksi koituu. Tämä on ollut mulle terapiaa, paikka purkaa ajatuksia ja pahaa oloa, jota keskenmeno ja sen käsittely on aiheuttanut. Ehkä sitten kun raskaus on turvallisesti pidemmällä, en enää jatka kirjoittamista, mutta en sulje blogia. Tänne kirjoittaminen on ollut tärkeää, olen saanut vertaistukea, tsemppiä ja ennen kaikkea saanut tätä kautta tavoitettua monta ihmistä, sekä purkaa omia mietteitä. Tämä on selviytymistarina, jota en koskaan halua unohtaa. Vielä kuitenkin jatkan kirjoittamista mm. siitä mitä tunteita tämä uusi raskaus keskenmenon jälkeen herättää, miltä tuntuu saada toinen mahdollisuus näin pitkän ajan jälkeen.

Vaikka uusi raskaus hieman pelottaa, en ole lainkaan niin kauhuissani kuin olin kuvitellut. Olo on onnellinen ja tyyni. Meillä on maailman ihnanin salaisuus.

kuva: weheartit.com

Miltä nyt tuntuu

Ensinnäkin kiitos kaikille onnitteluista! Olo on sanoinkuvaamaton. Ensimmäinen tunne oli järkytys kun näin testin tuloksen, tuntui kuin olisin kuullut sydämeni lyönnit kaikuvan kylpyhuoneemme seinillä. Sitten aloin pelkäämäät, kädet tärisivät. Rauhoiteltua itseni kerroin miehelle, hän oli rauhallinen ja hymyili, kaikki oli hyvin.

Nyt kun olemme maistelleet tätä uutista, on kaikki kuten ennenkin. Emme kiirehdi, emme kokoa pilvilinnoja ja suuria suunnitelmia, vaan nautimme tästä pienestä salaisuudestamme. Tärkeintä tässä kaikessa on se, että vastoin tiettyjä odotuksia, pitkästä kierrostani ja omista epäilyistäni huolimatta tulin raskaaksi. Se miten tällä kertaa käy, ei ole meidän päätettävissä.

Tuntuu siltä kuin olisin saanut toivon takaisin, vuoden kadoksissa ollut valon pilkahdus valaisee taas meidän päiviä kirkkaampana kuin koskaan, ja minä olen niin helvetin onnellinen.

kuva: weheartit.com

Tämä ei voi olla totta!

Ajattelin säästää itseni viivojen tulkinnalta (tai niiden kuvittelulta) ja ostin digitaalisen raskaustestin, joka kertoisi tylysti suoraan olenko raskaana vai en.

Aamulla hiippailin vessaa, kuvittelin jo tuntevani menkkamaista kipua vatsalla ja meinasin olla tekemättä koko testiä. Keräsin kuitenkin rohkeuteni ja hetken päästä ruudulle ilmestyi raskaana 1-2.

Olo on todella outo ja hämmentynyt, ihan kuin tämä ei voisi olla totta.

2 päivää myöhässä

Menkat on kaksi päivää myöhässä. En haluaisi elätellä turhaa toivoa, tai kytätä oireita (mitä muuten on!). En halua pettyä, taas. Olen uskotellut itselleni etten ole raskaana, en ole antanut yhtään toivoa, olen jopa kiusannut itseäni. En lauantaina ennen viihteelle lähtöä tehnyt raskaustestiä. Oletin vain silloin että menkat alkavat sunnuntaina. Kun niin ei tapahtunut poltin sunnuntaina yhden tupakan ja ajattelin "olin ehkä laskenut väärin ja menkat alkavatkin huomenna". Tänään juhlissa söin homejuustoa ja graavilohisalaattia. Kaikesta tästä asennoitumisesta huolimatta menkat eivät ole alkaneet, vatsa ei ole edes kipeä. Nyt mua enää vaan pelottaa niin helvetisti, mitä jos...

...mitä jos toivoa on?

kuva: weheartit.com