keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Tuumasta toimeen

Nyt on viikko ihmetelty asiaa plussatestin jälkeen. Tänään uskaltauduin soittamaan neuvolaan. Siellä ehdotettiin, että laskettu aika määritettäisiin varhaisultralla, ensin kuitenkin pitää mennä kahden viikon päästä paikalle ja saada sieltä lähete. Olisin joka tapauksessa vaatinut ultraa joko naistentautien polilta tai mennyt yksityiselle. Nyt on ilmeisesti vain sitten odotettava mille ajankohdalle neuvola ultra-ajan saa. Positiivista on myös se, että neuvolassa on kaikki vanhat tietoni viime vuodelta, joten minun ei tarvitse täytellä kaikkia lappuja ja kyselyitä uudelleen, päivitetään ne vain sitten paikan päällä.

Olen yrittänyt olla ajattelematta koko raskautta ja säästää itseni stressiltä, turvotus ja rintojen aristus kuitenkin muistuttaa tilanteesta jatkuvasti ja hyvä niin. Nyt kun neuvolakin on varattu voin kuitenkin yrittää vain keskittyä näihin ihaniin aurinkoisiin päiviin ja antaa ajan kulua.

Välillä kuitenkin iskee aivan kamala pelko ja paniikki. Pelko tuulimunasta tai kohdun ulkoisesta raskaudesta. Mietin olisiko raskaustestin pitänyt näyttää viikko sitten vahvempaa tulosta, onko oireita tarpeeksi, mikä vihlaisu vatsalla voi merkitä mitäkin kamalaa.. kuitenkin kiellän itseltäni murehtimisen, se ei auta nyt yhtään. On vain uskottava, toivottava ja odotettava.

kuva: weheartit.com

2 kommenttia:

  1. Nimennomaan uskottava, toivottava ja odotettava, mitään muuta et voikkaan tehdä. :) Itselläni tuulimunaraskauden jälkeen uuden raskauden alkaessa koko aika mieli oli synkkä pelon takia kunnes menin yksityiselle ulrtaan ja sain mielenrauhan.
    Jos vaan mahdollista niin käyhän sinäkin yksityisellä ultrassa kun sinne np-ultaan saakin sitten odotella ja jos jotain ikävää sattuu niin oishan se varmaan kiva tietää aikasin ennenkuin on elätellyt 3kuukautta hyviä toiveita. Mutta tsemppiä raskauteen, toivotaan että kaikki menee hyvin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis ilmeisesti pääsen varhaisultraan neuvolan kautta, ja jos en olisi päässyt niin luultavasti naistentautienpolilla se olisi sitten onnistunut kun sielä asiakkaana olen kuitenkin ollut. Viime raskaudessa kävin myös yksityisellä varhaisultrassa. silloinhan kaikki oli vielä hyvin ja sikiön sydämen syke näkyi, keskenmeno paljastui vasta myöhemmin nt-ultrassa, joten en tiedä kuinka paljon mielenrauhaa todellisuudessa hyvät uutiset varhaisultrasta tällä kertaa antavat.. :/

      Poista