Loppusanat

En koe haluavani jatkaa blogin kirjoittamista, tuntuu kuin tämä tarinani olisi tullut onnelliseen päätökseensä. Tämä on blogi on ollut paikka purkaa ajatuksia, pelkoja ja ahdistuksia ja tietysti iloita myös lopulta onnellisista hetkistä, hyvistä ultrakuulumisista, ensimmäisistä potkuista ja lopulta onnistuneesta synnytyksestä. Jätän blogin kuitenkin auki mikäli haluan palata vielä kirjoittamaan esimerkiksi meidän kuulumisia tai palata itse vanhoihin teksteihin. Ehkä tämä tarina jatkossakin voi antaa toivoa jollekkin toiselle keskenmenon kokeneelle.

Keskenmenon aiheuttamat traumat ja ahdistus eivät tietenkään ole kadonneet, katkeruus siitä että tämä onni antoi odottaa itseään niin pitkään on edelleen tuoreessa muistissa, ja se kaikki tuska ja kärsimys mitä lapsen kaipuu aiheutti niin pitkään ei varmasti häviä mielestä koskaan. Nyt kuitenkin uusi elämä on alkanut tuon kaiken jälkeen. Tämä onni on minulle uutta ja suurempaa kuin mikään tunne aiemmin, jopa suurempaa kuin koko raskausaikaa varjostanut pelko. Ja haluan nauttia siitä täysillä. Nyt on tullut aika hengähtää, hän on vihdoin täällä, hän on elossa, kaunis ja täydellinen. Tuntuu uskomattoman kevyeltä nyt kun ei tarvitse enää pelätä, vielä leikkaussalissakin päälimmäinen tunne oli pelko, mitä jos minun lapseni ei selviäkkään. Kaikki meni kuitenkin hyvin ja pelko poistui samalla sekunnilla kun pikkuiseni rääkäisi ensimmäisen kuuluvan itkunsa ilmoille ja minä itkin onnesta ensimmäistä kertaa niin pitkään aikaan. Olo on kevyt. Vaikka luulisi, että tämä vauva-arki olisi kaikella lailla raskasta ja stressaavaa en ole pitkään aikaan ollut näin levollinen. Minusta tuli vihdoin äiti. Tämä tarina sai kuin saikin onnellisen lopun.

 kuva: weheartit.com

Onnellinen loppu

2 vuotta 9 kuukautta ilman ehkäisyä, 143 blogimerkintää ja valtamerellinen vuodatettuja kyyneliä myöhemmin olen vihdoin tässä. Makaan sänkymme päällä ja vieressäni nukkuu pieni vauva, minun oma pieni tyttäreni. Välillä hän säpsähtää ja päästää suloisen äännähdyksen, sitten taas vaipuu tyytyväisenä uneen. Tuoksutan vauvan silkkistä mustaa tukkaa, suukotan poskea ja sydämeni on pakahtua onnesta. Kun näen mieheni ja tyttäreni yhdessä, on näky niin sydämet sulattava, että toivon voivani jäävän näihin hetkiin ikuisiksi ajoiksi. Vieläkin tämä kaikki tuntuu välillä niin epätodelliselta, onko hän todella meidän, miten tämä unelma vihdoin onkin totta!

Olen nauttinut jokaisesta hetkestäni äitinä. Nautin imettämisestä ja vauvan hoitamisesta jopa yöllisistä heräämisistä. Tämä aika on ohi varmasti niin kovin nopeasti että haluan ottaa jokaisesta yhteisestä hetkestä kaiken irti. On niin uskomattoman ihanaa olla äiti.

Kuva: weheartit.com

Minusta tuli äiti

Eilen iltapäivällä meille syntyi tyttövauva. Minä ja mieheni olemme onnesta sekaisin, meidän pieni tyttäremme, niin kaunis ja täydellinen. Olo on hämmentynyt, väsynyt ja onnellinen. Sektio sujui ongelmitta vaikka operaatio venyi iltapäivälle. Toipuminen on lähtenyt hyvin käyntiin ja olen tänään jo hoitanut vauvaa itse. Tämä on niin uskomatonta ja niin ihanaa!

Rakas, raskas raskaus

Vain muutaman päivän päästä meistä on tulossa äiti ja isä. Se tuntuu ihmeeltä, miten se edes voi olla totta. Kun keskustelin lääkärin kanssa suunnitellusta sektiostani viime viikolla nousi esiin eräs seikka, sektio ja mahdolliset komplikaatiot voivat vaikuttaa tuleviin raskauksiin (esim kohtuun voi muodostua kiinnikkeitä jne). Jokin tuossa kuitenkin särähti korvaani "seuraaviin raskauksiin". En minä ollut edes ajatellut asiaa, että tulisin vielä joskus uudelleen raskaaksi. Se, että raskauduin keskenmenon jälkeen ja se, että tämä raskaus on kestänyt ongelmitta tänne loppusuoralle asti tuntuu uskomattomalta ja olen ajatellut, että tämä raskaus on ainutkertainen asia elämässäni, jollaista en tule kokemaan uudelleen. Keskustelin asiasta myös miehen kanssa ja molemmat olemme ajatelleet itseksemme samaa, toisesta lapsesta ei ole haaveiltu koskaan, ajatus ei ole käynyt edes kummankaan mielessä.

Tämä raskaus on ollut minulle rakas, olen nauttinut vatsani kasvusta, ultrakäynneistä, vauvan potkuista ja siitä, että saan järjestellä kotia ja elämää uutta perheenjäsentä varten. Kaiken sen ohessa olen kuitenkin koko ajan pelännyt, heinäkuun ensimmäisistä päivistä asti olen elänyt jatkuvassa pelossa, että menetän tämänkin raskauden. Se on ollut rikkirepivää ja uuvuttavaa pelkoa, joka on vienyt voimat moneen otteeseen. Ilman tukiverkkoa ja säännöllisiä käyntejä psykologilla olisin ehkä tukehtunut niihin pelkoihin. Vaikka tämä raskaus päättyisikin kaikin puolin onnellisesti, en ehkä enää jaksa kokea uudelleen tätä kaikkea, tätä pelkoa ja tunteiden myrskyä.

Ehkä on niin, että pian minä olen yhden pienen tytön äiti ja se saa riittää. Ehkä tulevaisuudessa ajattelen muulla tavalla, mutta nyt minä olen antanut kaikkeni, kaiken rakkauteni ja voimani ja kärsivällisyyteni tässä raskaudessa ja se on ollut minulle äärimmäisen raskasta, mutta ihanaa aikaa, elämäni ainutlaatuisimpia kuukausia, joita en luultavasti koskaan koe uudelleen.

kuva: weheartit.com