Toisaalta vain toivon, että uusi kierto alkaisi, tämä nykyinen venyi aivan liian pitkäksi, nyt on jo kp 50.
kuva: weheartit.com
perjantai 27. kesäkuuta 2014
Dpo 13
Omien laskujeni mukaan tänään eletään ovulaation jälkeistä päivää numero 13. Olo on turvonnut pallo, hermoja kiristää ja suutun/otan itseeni pienimmästäkin, selkää särkee, tutut finnit ovat taas ilmestyneet naamalle. Kaikki merkit viittaavat siihen että menkat alkavat huomenna. Yhtään raskaustestiä kaapissa ei ole, mutta mitäpä minä niillä tekisinkään. Viime yönä näin unta, että sain varhaisen keskenmenon, heräsin kyyneliin. Kyllä se stressi ja pelko vain sielä takaraivossa kolkuttaa vaikka niistä kuinka yrittäisi päästä eroon ja unohduksiin.
Toisaalta vain toivon, että uusi kierto alkaisi, tämä nykyinen venyi aivan liian pitkäksi, nyt on jo kp 50.
Toisaalta vain toivon, että uusi kierto alkaisi, tämä nykyinen venyi aivan liian pitkäksi, nyt on jo kp 50.
maanantai 23. kesäkuuta 2014
Avoimuudesta
Olen ymmärtänyt, että todella moni kärsii lapsettomuudesta ulkopuolisten tietämättä. Minä itsekkään en voi tietää kuinka monessa makuuhuoneessa omassa tuttavapiirissäni yritetään saada toivottu raskaus aikaan, ja kuinka moni saattaa tälläkin hetkellä olla lapsettomuushoidoissa. Ne ovat yksityisiä, henkilökohtaisia asioita, joita harva haluaa tai pystyy jakamaan ulkopuolisille. Usea pari haluaa pitää tälläiset asiat itsellään, kertoa sitten kun raskaus on saanut alkunsa kokemistaan vaikeuksista, ja moni varmasti vain on onnellinen onnistumisestaan, kertomatta kenellekkään paljonko ja kuinka kauan onnellista uutista on odotettu.
Minä olen ollut koko ajan rehellinen ja avoin. Vanhempani, siskoni ja ystävät tiesivät, että ehkäisy ei ollut käytössä. Muutaman kerran kun kuvittelin olevani raskaana jännitettiin ystävien kanssa mitä testi näyttäisi. Jopa kerran mietin ääneen baarissa uskallanko juoda mitään alkoholipitoista jos olenkin raskaana.
Kun vihdoin teimme positiivisen testin lähetin siitä kuvan usealla ystävälle. Vanhmmille kerroimme varhaisultran jälkeen. Lopulta raskaudesta tiesi usea taho, myös työpaikalla olin asiasta kertonut. Näin ollen moni myös tuli kuulemaan surullisen uutisen kun raskaus meni kesken. Ja luonnollisesti moni arvaa, että uutta raskautta ei ole kuulunut.
Olen puhunut lääkärikäynneistä avoimesti kaikille, varsinkin kysyttäessä en ole jättänyt vastaamatta. Olen pystynyt puhumaan vaikeuksistamme saada raskautta alulle, kiertohäiriöstäni ja ylipäätään kaikesta mitä olemme kokeneet tähän asti. Jopa sen olen sanonut ääneen, miten raskasta kaikki on ollut henkisesti, miten meitä on todella koeteltu.
Ja miten tämä kaikki on otettu vastaan? Kaikki ovat olleet ymmärtäväisiä, moni halunnut olla tukena ja kysellyt kuulumisia. Tuntuu hyvältä kun ihmiset lähellä tietävät, ei tarvitse esittää mitään muuta kuin tilanne todellisuudessa on, ja ennen kaikkea on mahtavaa tuntea miten moni välittää. Ja miten moni muu toivoo myös, että meistä jonain päivänä tulisi onnelliset vanhemmat.
Minä olen ollut koko ajan rehellinen ja avoin. Vanhempani, siskoni ja ystävät tiesivät, että ehkäisy ei ollut käytössä. Muutaman kerran kun kuvittelin olevani raskaana jännitettiin ystävien kanssa mitä testi näyttäisi. Jopa kerran mietin ääneen baarissa uskallanko juoda mitään alkoholipitoista jos olenkin raskaana.
Kun vihdoin teimme positiivisen testin lähetin siitä kuvan usealla ystävälle. Vanhmmille kerroimme varhaisultran jälkeen. Lopulta raskaudesta tiesi usea taho, myös työpaikalla olin asiasta kertonut. Näin ollen moni myös tuli kuulemaan surullisen uutisen kun raskaus meni kesken. Ja luonnollisesti moni arvaa, että uutta raskautta ei ole kuulunut.
Olen puhunut lääkärikäynneistä avoimesti kaikille, varsinkin kysyttäessä en ole jättänyt vastaamatta. Olen pystynyt puhumaan vaikeuksistamme saada raskautta alulle, kiertohäiriöstäni ja ylipäätään kaikesta mitä olemme kokeneet tähän asti. Jopa sen olen sanonut ääneen, miten raskasta kaikki on ollut henkisesti, miten meitä on todella koeteltu.
Ja miten tämä kaikki on otettu vastaan? Kaikki ovat olleet ymmärtäväisiä, moni halunnut olla tukena ja kysellyt kuulumisia. Tuntuu hyvältä kun ihmiset lähellä tietävät, ei tarvitse esittää mitään muuta kuin tilanne todellisuudessa on, ja ennen kaikkea on mahtavaa tuntea miten moni välittää. Ja miten moni muu toivoo myös, että meistä jonain päivänä tulisi onnelliset vanhemmat.
kuva: weheartit.com
torstai 19. kesäkuuta 2014
Lomakuulumiset
Kesäloma on alkanut hyvin, vaikka sää ei ole ollut mitä parhain, ehkäpä sekin vielä lämpenee. Juttelin yksityisen lapsettomuuslääkärini kanssa puhelimessa hoitojen aloittamisesta ja kun kerroin, että haluaisin pitää nyt taukoa lapsettomuudesta hän piti sitä erittäin hyvänä ideana. Stessittömyys ja ajatusten siirtäminen muihin asioihin voisi kuulemma jopa auttaa raskautumaan. Ja hänen mielestään pohdinta-aikaa on paljon, niinkuin myös aikaa raskautua.
Nyt eletään ovulaation jälkeisiä päiviä. Tunsin ovulaation vasta kp37 joten tästä tuleekin yllätyspitkä kierto (edellinen taisi olla 39päivän mittainen). Sen kummemmin en ole kuitenkaan oireita tai oloja kuulustellut. Syksyksi on varattu ulkomaan matka ja elämä kulkee eteenpäin niin, etten kiellä itseltäni mitään ajatuksella "entä jos olen silloin raskaana". Haluan suunnitella elämää eteenpäin nyt niin, että me olemme kaksin, se tuntuu paljon järkevämmältä. Miksi kuvitella perhe tulevaisuuteen kun en voi olla varma tulemmeko olemaan sellainen?
Kaiken tämän lapsen kaipuun siirtäminen syrjään on kuitenkin erittäin raskasta, mutta se on järkevintä mitä voin tehdä. On annettava tilaa muullekkin elämälle ja löydettävä kadoksissa ollut ilo. Olen ollut katkera jo liian pitkään. Ihanaa juhannusta kaikille lukijoille!
Nyt eletään ovulaation jälkeisiä päiviä. Tunsin ovulaation vasta kp37 joten tästä tuleekin yllätyspitkä kierto (edellinen taisi olla 39päivän mittainen). Sen kummemmin en ole kuitenkaan oireita tai oloja kuulustellut. Syksyksi on varattu ulkomaan matka ja elämä kulkee eteenpäin niin, etten kiellä itseltäni mitään ajatuksella "entä jos olen silloin raskaana". Haluan suunnitella elämää eteenpäin nyt niin, että me olemme kaksin, se tuntuu paljon järkevämmältä. Miksi kuvitella perhe tulevaisuuteen kun en voi olla varma tulemmeko olemaan sellainen?
Kaiken tämän lapsen kaipuun siirtäminen syrjään on kuitenkin erittäin raskasta, mutta se on järkevintä mitä voin tehdä. On annettava tilaa muullekkin elämälle ja löydettävä kadoksissa ollut ilo. Olen ollut katkera jo liian pitkään. Ihanaa juhannusta kaikille lukijoille!
kuva: weheartit.com
tiistai 10. kesäkuuta 2014
Loma lapsettomuudesta
Minulla alkaa kesäloma ensi viikolla. Ja nyt ennen lomaakin olen nauttinut ystävistä, auringosta ja parisuhteestani. Meillä on mennyt todella hyvin. Tuntuu kuin aurinko olisi tuonut uutta virtaa myös tähän parisuhteeseen, kuin se olisi tehnyt meistä taas onnellisia. Olemme nauttineet toisistamme ja yhtäkkiä huomasin, että en ole ajatellut vuosi sitten tapahtunutta keskenmenoani, lapsettomuuttamme ja elämän kurjuutta juuri ollenkaan.
Lääkäri soittaa minulle ylihuomenna, kysyäkseen olemmeko pohtineet clomihoidon aloittamista. Mieshän on lukuisten keskustelujemme jälkeen taas lämmennyt tähän lastentekotouhuun ja ehkäisy on hänestä ehdoton ei. Kuitenkin minä olen sitä mieltä, että kaipaan todellista lomaa, lomaa töistä, stressistä ja ennen kaikkea tästä lapsettomuudesta. Ajattelin siis sanoa lääkärille, että minä en kertakaikkiaan vain ole henkisesti vielä valmis tähän, viimeinen vuosi on ollut niin rankka, että nyt on loman aika. Ei enää kokeita, ei yhdelläkään tutkimuspöydällä makaamista ja samojen asioiden vatvomista. Tarvitsen nyt aikalisän, kesän ilman paineita ja ehkä syksyllä otan asian uudelleen pohdintaan. Nyt on aika rentoutua!
Lääkäri soittaa minulle ylihuomenna, kysyäkseen olemmeko pohtineet clomihoidon aloittamista. Mieshän on lukuisten keskustelujemme jälkeen taas lämmennyt tähän lastentekotouhuun ja ehkäisy on hänestä ehdoton ei. Kuitenkin minä olen sitä mieltä, että kaipaan todellista lomaa, lomaa töistä, stressistä ja ennen kaikkea tästä lapsettomuudesta. Ajattelin siis sanoa lääkärille, että minä en kertakaikkiaan vain ole henkisesti vielä valmis tähän, viimeinen vuosi on ollut niin rankka, että nyt on loman aika. Ei enää kokeita, ei yhdelläkään tutkimuspöydällä makaamista ja samojen asioiden vatvomista. Tarvitsen nyt aikalisän, kesän ilman paineita ja ehkä syksyllä otan asian uudelleen pohdintaan. Nyt on aika rentoutua!
kuva: weheartit.com
perjantai 6. kesäkuuta 2014
Vuosi sitten maailma romahti
Harva ehkä muistaa mitä tapahtui vuosi sitten, 7. päivänä kesäkuuta vuonna 2013. Minä muistan tarkalleen mitä silloin tapahtui, enkä varmaan tule koskaan unohtamaan sitä.
Heräsin aikaisin, herätyskello soitti jo seitsemältä aamulla. Oli vaikea nousta, väsytti ja olo oli huono. Hampaita pestessä yökötti. Join jäävettä ja yritin nieleskellä suklaamuroja. Se oli yksi harvoista ruuista mitä pahoinvoinnista kärsiessä pystyin syömään. Aurinko paistoi, puin ylle kevyet housut ja t-paidan, vatsa oli turvonnut pömppö jo heti aamulla. Kävelin keskusneuvolaan noin 15minuuttia alkukesän aamuna, jännitti aivan kamalasti. Ennen neuvolan ovista sisään astumista laitoin vielä viestin facebook yhteisöön, jossa oli samaan aikaan odottavia äitejä, sain useita vastauksia "kyllä se hyvin menee, tsemppiä". Odotin pitkään, ajat olivat hieman myöhässä, ympärillä oli muitakin raskaana olevia, toisilla kasvava vatsa näkyi jo selvästi.
Kun minun vuoroni tuli käytiin muutama asia läpi ennen kuin asetuin ultrattavaksi. Laite likui vatsani päällä ja pian kuva lapsestani piirtyi edessäni olevalle valkokankaalle suuren kokoisena. Siinä se oli, minun vauvani, mutta aivan paikoillaan. Sitten kuulin ne sanat joita en koskaan unohda "Siinä hän on. Valitettavasti sydän ääniä ei kuulu". Tunne oli sanoin kuvaamaton. Hengitys lamaantui, kyyneleet vierivät, puristin nyrkit yhteen ja ajattelin "tämä ei voi olla totta". Hoitaja mittaili sikiötä, tarkisti vielä veren virtausta ynnä muuta ennen kuin ultraus lopetettiin. "Sikiö on menehtynyt arviolta 2 päivää sitten. Olen todella pahoillani". En pystynyt sanomaan mitään, hoitaja höpötti miten asia hoidettaisiin tästä eteenpäin, minä en järkytykseltäni edes saanut nyökyteltyä." Lopulta hän sanoi "Voisiko joku hakea sinut nyt kotiin, ja olla kanssasi?" Vastaamatta mitään otin puhelimen ja soitin äidilleni, uskomattoman hyvällä tuurillä hän ei ollut töissä vaan ottanut lomapäivän. "Äiti, hae mut pois täältä keskusneuvolasta" sain soperrettua. "Kulta onko joku hätänä?" Äiti kysyi. "On". Ja kymmentä minuttia myöhemmin äiti poimi minut nyyhkyttämästä keskusneuvolan portailta, eikä hänen tarvinnut kysyä enempää.
Menetykseni jälkeen vuoden aikana on käyty mitä uskomattomin taistelu. En olettanut, että raskaaksi tulo olisi näin vaikeaa, en edes sitä miten rikki keskenmenon kokeminen voisi ihmisen repiä. Kuitenkin vuodenajasta toiseen olen jaksanut uskoa, että joskus vielä tämä kaikki on ollut taistelun arvoista. Joskus vielä katselen siltä samalta valkokankaalta vatsassani kasvavaa vauvaa joka liikuttelee käsiään ja jalkojaan elävästi, tanssii kohdussani ja jonka sydän lyö vimmatusti.
Heräsin aikaisin, herätyskello soitti jo seitsemältä aamulla. Oli vaikea nousta, väsytti ja olo oli huono. Hampaita pestessä yökötti. Join jäävettä ja yritin nieleskellä suklaamuroja. Se oli yksi harvoista ruuista mitä pahoinvoinnista kärsiessä pystyin syömään. Aurinko paistoi, puin ylle kevyet housut ja t-paidan, vatsa oli turvonnut pömppö jo heti aamulla. Kävelin keskusneuvolaan noin 15minuuttia alkukesän aamuna, jännitti aivan kamalasti. Ennen neuvolan ovista sisään astumista laitoin vielä viestin facebook yhteisöön, jossa oli samaan aikaan odottavia äitejä, sain useita vastauksia "kyllä se hyvin menee, tsemppiä". Odotin pitkään, ajat olivat hieman myöhässä, ympärillä oli muitakin raskaana olevia, toisilla kasvava vatsa näkyi jo selvästi.
Kun minun vuoroni tuli käytiin muutama asia läpi ennen kuin asetuin ultrattavaksi. Laite likui vatsani päällä ja pian kuva lapsestani piirtyi edessäni olevalle valkokankaalle suuren kokoisena. Siinä se oli, minun vauvani, mutta aivan paikoillaan. Sitten kuulin ne sanat joita en koskaan unohda "Siinä hän on. Valitettavasti sydän ääniä ei kuulu". Tunne oli sanoin kuvaamaton. Hengitys lamaantui, kyyneleet vierivät, puristin nyrkit yhteen ja ajattelin "tämä ei voi olla totta". Hoitaja mittaili sikiötä, tarkisti vielä veren virtausta ynnä muuta ennen kuin ultraus lopetettiin. "Sikiö on menehtynyt arviolta 2 päivää sitten. Olen todella pahoillani". En pystynyt sanomaan mitään, hoitaja höpötti miten asia hoidettaisiin tästä eteenpäin, minä en järkytykseltäni edes saanut nyökyteltyä." Lopulta hän sanoi "Voisiko joku hakea sinut nyt kotiin, ja olla kanssasi?" Vastaamatta mitään otin puhelimen ja soitin äidilleni, uskomattoman hyvällä tuurillä hän ei ollut töissä vaan ottanut lomapäivän. "Äiti, hae mut pois täältä keskusneuvolasta" sain soperrettua. "Kulta onko joku hätänä?" Äiti kysyi. "On". Ja kymmentä minuttia myöhemmin äiti poimi minut nyyhkyttämästä keskusneuvolan portailta, eikä hänen tarvinnut kysyä enempää.
Menetykseni jälkeen vuoden aikana on käyty mitä uskomattomin taistelu. En olettanut, että raskaaksi tulo olisi näin vaikeaa, en edes sitä miten rikki keskenmenon kokeminen voisi ihmisen repiä. Kuitenkin vuodenajasta toiseen olen jaksanut uskoa, että joskus vielä tämä kaikki on ollut taistelun arvoista. Joskus vielä katselen siltä samalta valkokankaalta vatsassani kasvavaa vauvaa joka liikuttelee käsiään ja jalkojaan elävästi, tanssii kohdussani ja jonka sydän lyö vimmatusti.
kuva: weheartit.com
maanantai 2. kesäkuuta 2014
Kevyemmin mielin
Yksityisellä lääkärillä käynnin jälkeen olo on 170euroa köyhempi, mutta mieli huolista kevyempi, edes hieman. Lääkäri oli mukava, ennenkaikkea asiantunteva, hän nimittäin työskentelee yksiyisellä lapsettomuusklinikalla.
Hän kävi läpi paperini poliklinikan kirjauksista, sekä labra-arvot ja voitteko kuvitella hän kuunteli minua! Ensimmäistä kertaa tuntui, että joku ymmärsi minua koko menneen vuoden aikana. Tuomio oli kaikenkaikkiaan tämä:
-Näyttää siltä, että kuukautiskiertoni on tasaantunut n. 35-40päivän mittaiseksi
-Ovulaatio tapahtuu myöhään, mutta se tapahtuu
-Labra-arvoni ovat täysin moitteettomat! Estradioliarvokin on matala, niinkuin kuuluukin olla alkukierrosta (korkea arvo sen sijaan olisi huolestuttava), joten polin lääkäri oli tulkinnut vastaukset tältä osin väärin!
-Minulle syksyllä määrätyt Primolut- keltarauhastabletit olivat virhe, ne estivät ovulaation silloin, ja sekoittivat kiertoani entisestään (kiitos nauistentautien poli!)
- Clomifen olisi minulle sopivin valmiste mikäli haluan yrittää aikaistaa ovulaatiotani ja näin lyhentää kiertoani
- Tämän lääkkeen aloittaminen kuitenkin vaatisi kontrolliultria, jotka pitäisi tämän lääkärin toimesta tehdä yksityisellä lapsettomuusklinikalla, mikä taas maksaa satoja euroja.
-Jos tämä hoito aloitettaisiin kunnallisella lapsettomuuspolilla, on heidän periaatteidensa mukaan mies tutkittava ennen sinne menoa yksityisesti mikä maksaa reippaat 100 euroa (siemennesteanalyysi).
Minulla on kuitenkin hänen mielestään pitkästä kierrostani huolimatta hyvä mahdollisuus tulla raskaaksi, toisin kuin aiempi lääkärini on väittänyt (sanoi, että se on ihme jos raskaudun ilman hoitoja). Kohdun limakalvo näytti hyvältä (vastasi tilannetta omassa alle neljänkymmenen päivän mittaisessa kierrossani) ja munasarjoissa ei näkynyt mitään poikkeavaa, hyvin kypsyi munarakkuloita molemmin puolin. Hänen mielestään tähän mennessä saavuttamani painon nostaminen on riittävä, eikä siitä voida enää syyttää lapsettomuutta (toisin kuin edellinen lääkärini väitti) ja koska labra-arvot ovat todella hyvät, ei niistäkään selitystä löydy.
Nyt on vain pohdittava jatkammeko yritystä näin, vai taivuttelenko miehen siemennäytetestiin vai maksammeko useita satoja clomihoidostani yksityisellä klinikalla. Nyt kysyisin teiltä rakkaat lukijat, etenki jotka clomifeniä ovat syöneet missä clomit teille on määrätty ja kuinka seurantaultrat on toteutettu?
Hän kävi läpi paperini poliklinikan kirjauksista, sekä labra-arvot ja voitteko kuvitella hän kuunteli minua! Ensimmäistä kertaa tuntui, että joku ymmärsi minua koko menneen vuoden aikana. Tuomio oli kaikenkaikkiaan tämä:
-Näyttää siltä, että kuukautiskiertoni on tasaantunut n. 35-40päivän mittaiseksi
-Ovulaatio tapahtuu myöhään, mutta se tapahtuu
-Labra-arvoni ovat täysin moitteettomat! Estradioliarvokin on matala, niinkuin kuuluukin olla alkukierrosta (korkea arvo sen sijaan olisi huolestuttava), joten polin lääkäri oli tulkinnut vastaukset tältä osin väärin!
-Minulle syksyllä määrätyt Primolut- keltarauhastabletit olivat virhe, ne estivät ovulaation silloin, ja sekoittivat kiertoani entisestään (kiitos nauistentautien poli!)
- Clomifen olisi minulle sopivin valmiste mikäli haluan yrittää aikaistaa ovulaatiotani ja näin lyhentää kiertoani
- Tämän lääkkeen aloittaminen kuitenkin vaatisi kontrolliultria, jotka pitäisi tämän lääkärin toimesta tehdä yksityisellä lapsettomuusklinikalla, mikä taas maksaa satoja euroja.
-Jos tämä hoito aloitettaisiin kunnallisella lapsettomuuspolilla, on heidän periaatteidensa mukaan mies tutkittava ennen sinne menoa yksityisesti mikä maksaa reippaat 100 euroa (siemennesteanalyysi).
Minulla on kuitenkin hänen mielestään pitkästä kierrostani huolimatta hyvä mahdollisuus tulla raskaaksi, toisin kuin aiempi lääkärini on väittänyt (sanoi, että se on ihme jos raskaudun ilman hoitoja). Kohdun limakalvo näytti hyvältä (vastasi tilannetta omassa alle neljänkymmenen päivän mittaisessa kierrossani) ja munasarjoissa ei näkynyt mitään poikkeavaa, hyvin kypsyi munarakkuloita molemmin puolin. Hänen mielestään tähän mennessä saavuttamani painon nostaminen on riittävä, eikä siitä voida enää syyttää lapsettomuutta (toisin kuin edellinen lääkärini väitti) ja koska labra-arvot ovat todella hyvät, ei niistäkään selitystä löydy.
Nyt on vain pohdittava jatkammeko yritystä näin, vai taivuttelenko miehen siemennäytetestiin vai maksammeko useita satoja clomihoidostani yksityisellä klinikalla. Nyt kysyisin teiltä rakkaat lukijat, etenki jotka clomifeniä ovat syöneet missä clomit teille on määrätty ja kuinka seurantaultrat on toteutettu?
kuva: weheartit.com
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)