torstai 17. heinäkuuta 2014

Malttamaton

Omien laskujeni mukaan tänään on rv 6+4, tämä arvio toki voi heittää kun en ovulaatiota edes testaillut, sen vain silloin olin tunevinani. Viime raskaudessa kävin yksityisellä varhaisultrassa rv 6+2 ja silloin alkio ja syke näkyi niinkuin pitikin. Nyt alan olla malttamaton kun tiedän, että mikäli sisuksissani joku majailee, sen jo näkisi. Ensin ajattelin odotella ensi keskiviikkoon, että mihin ajankohtaan neuvola varhaisultran minulle saisi, kuten sieltä puhelimessa lupailtiin. Nyt kuitenkin mietityttää jos joudunkin odottamaan useamman viikon? Tuntuu, että jo ensi viikkoon on ikuisuus. Yksityinen lapsettomuuslääkärini on harmikseni lomalla, muutoin olisin varannut hänelle ajan heti plussattuani tälle viikolle. Eräs luottogyneni kuitenkin olisi töissä ja hänelle aikoja viikon päähän, pitäisikö varata, vai jättää ultraus neuvolan varaan?!

Kyllähän minä sen tiedän, ettei ultrausajankohta vaikuta raskauteeni mitenkään. Oli tyyppi elossa tai ei, oikeassa tai väärässä paikassa ultraus nyt viikon tai kuukauden päästä ei muuta mitään. Paitsi sen, että voisin saada mielenrauhan. Välillä tuntuu, että olen sekoamassa. Tuntuu, että kuvittelen koko raskauden ja tarvitsen pitäviä todisteita siitä, että olen saamassa lapsen. Myös mies vaikuttaa kovin malttamattomalta.

kuva: weheartit.com

2 kommenttia:

  1. Apua tässähän alkaa jänskättämään itseäkin! Nyt on jännät paikat kyllä menossa!

    VastaaPoista