Paras ystäväni on raskaana, aivan alussa mutta halusi jakaa salaisuutensa kanssani koska tiesin heidän yrityksestään. Mutta uutisen kuultuani olin sanaton ja menin ihan lukkoon, sitten tajusin onnitella ja kohta löysin itseni selittämässä millä raskausviikolla alkion syke nähtäisiin jos sellaista olisi nähtävissä, luettelemassa todennäköisyys prosentteja raskauden jatkumiseen tai keskeytymiseen.. sitten tajusin, niin, tämän hulluuden takia en halua ryhtyä tuohon itse uudelleen. En minä jaksa enää pelätä ihan koko ajan. En pysty ottamaan pienintäkään riskiä että joutuisin kokemaan menetyksen uudelleen.
Niin, kuten näette onnellinen raskaus ei eheyttänyt minua, ei poistanut traumoja tai katkeruutta. Siellä ne kytevät edelleen vaikka ne onkin peittänyt niinkin ihana asia kuin äidinrakkaus, loputon rakkaus tyttäreeni.
Olen saanut kuulla hyvin ilkeitäkin kommentteja kun olen rehellisesti vastannut ihmisten kyselyihin pikkusisaruksesta. Olen itsekäs kun en suo lapselleni sisarusta. Hänestä kasvaa ainoana lapsena omahyväinen ja itsekäs, sellainen joka ei osaa ottaa muita huomioon, eikä koskaan opi jakamaan, antamaan toiselle omastaan. Nuo sanat todella satuttaa. Miksi en voisi kasvattaa lapsestani hyvää tyyppiä ilman sisarusta, miksei ylipäätään koko asia saa olla minun ja puolisoni oma päätös, miksi siihen pitää puuttua niin kärkkäästi ja kauhistellen? Miksi me teemme muka niin väärin? Koska minä en yksinkertaisesti halua, enkä pysty. Vauvavuosi väsytti minut aivan uuvuksiin, söi parisuhteeseemme valtavan aukon jota yritämme paikkailla ja oman identiteettini muutos äidiksi on vaatinut aivan valtavasti käsittelyä jota työstän edelleen. Työ, koti ja arki tuntuu välillä raskaammalta kuin osasin koskaan kuvitella. Väsyneenä, vihaisena ja tähän kaikkeen kyllästyneenä noina huonoina hetkinä suuren ristiriidan aiheuttaa aina ajatus, että tätähän minä halusin ja niin minä taas jaksan eteenpäin. En vaihtaisi tätä tilannetta mihinkään mutta äitiyden myötä olen ymmärtänyt, että haluan olla paljon muutakin kuin äiti. Kun muut lähtevät uusintakierrokselle minä alan jo haaveilla minilomasta ilman lasta, uusista työhaasteista, opiskeluista ja monesta muusta asiasta.
Meidän perhe tuntuu niin täydelliseltä nyt. Se puuttuva palanen on täällä, kaipuu on täytetty ja tuska on poissa. Miksi minun pitäisi kantaa huonoa omaa tuntoa että en halua toista lasta, kun en ollut koskaan varma tulenko saamaan edes tätä yhtä?
Mekään emme halua enempää lapsia kuin tämän yhden, joka meille ivf-hoidolla suotiin. Olen myös saanut osakseni tuota samaa arvostelua. Sainpa kuulla jo silloin, kun kärsin lapsettomuudesta eikä raskaudesta ollut tietoakaan ja kun kerroin varovasti toivovani että saisimme edes yhden lapsen, minulle kommentoitiin kuin "et sä malta olla hankkimatta toista kun saat sen ekan!" Ja lisäksi sain kommentin, että yhdestä lapsesta tulee itsekeskeinen. Todella pöyristyttävää on tämä ihmisten kommentointi. Minä en koskaan ole kysellyt keneltäkään mitään sisarusten"hankinta"-asioita.
VastaaPoistaMeillekään ei lapsia enempää tule, koska en koskaan ole halunnut enempää kuin yhden. En koe riittäväni ratkeamaan niin moneen suuntaan kuin sisarus vaatisi.
Mutta olen niin surullinen kun raskaus ei ollut sinulle korjaava kokemus!! Itse koin niin että onnistunut raskaus ja synnytys eheyttivät keskenmeno- ja tuskaisan lapsettomuuskokemuksen. Ne ovat kyllä traumaattisia kokemuksia. Vaikket uutta raskautta koskaan haluaisi yrittääkään, oletko pohtinut voisiko traumaasi käsitellä esim psykologin avulla? Ihan sinun itsesi vuoksi <3
Uskomattoman ajattelemattomia, tunkeilevia ja epäkohteliaita kommnetteja! Ja kuinka aikaisin noita alkaa kuullakaan! Hyvä, että on synnytyssairaalasta kotiutunut kun aletaan kärttää sisaruksista! Niinkuin se edes kenellekään muulle kuuluisi!
VastaaPoistaItse olisin halunnut kyllä toisen lapsen, mutta sitä emme valitettavasti saaneet. Esikoinen on ainut lapsi, mutta ei todellakaan sellainen hemmoteltu, itsekeskeinen kakara jollaiseksi ihmiset ainoat lapset kuvittelevat! Hän on empaattinen ja osaa arvostaa hyvää seuraa ja ystäviä.