Mies ihailee päivittäin kasvavaa vatsaani, koskettelee sitä ohi kävellessään, silittelee sitä ja laskee sille kätensä. Tunnen hänen hymynsä ja onnensa, ja se saa minussa aikaan hyvin lämpimän ja onnellisen tunteen. Eilen illalla hän tunsi vauvan liikkeet ensimmäistä kertaa asettaessaan kätensä vatsakummulleni. Se hetki oli ihmeellinen, taianomainen. Sellaista tunnetta ja onnea on kovin vaikeaa selittää, mutta olen hyvin kiitollinen, että olemme saaneet kokea jotain tällaista.
Me olemme siis onnellisia, sitä meille kuuluu. Mies on myös ihanan ymmärtäväinen ja haluaa elää kanssani tätä "päivä kerrallaan"-periaatetta. Vauvalle ei ole siis hankittuna yhtään mitään. Emme halua hätäillä, meillä on aikaa. Nyt vain nautitaan näistä keskiraskauden päivistä ja stressataan myöhemmin tulevaa talvea, hankintoja ja rahan menoa. Elämä on nyt ihanan seesteistä juuri tällaisena. Tajusin myös juuri, että meille ei ole ollut yhtä ainutta riitaa plussatestin teon jälkeen, olemme olleet kaikesta huolimatta nämä kuukaudet niin onnellisia, että emme ole jaksaneet edes hermostua toisiimme. Vaikka tämä kaikki on kovin pelottavaa se on parasta mitä meille on tapahtunut.
kuva: weheartit.com
Ihanaa <3
VastaaPoistaekat liikkeet <3
VastaaPoistaniinpä! <3
PoistaMukavaa kuulla, että teillä on raskaus sujunut hyvin! :) <3
VastaaPoistaItsellä on vähän samanlaiset taustat kuin sulla. Me aloitettiin yritys 11/2012 ja saatiin yllätysplussa 03/2014. Menin varhaisultraan viikoilla 9+5 ja siellä sain tietää, että alkio oli kuollut 6+2. Tästä olen joten kuten selvinnyt, mutta huomaan miettiväni asiaa joka päivä. Elokuussa sain clomi-kuurin ja toisesta clomikierrosta tärppäsi. Nyt on siis menossa 6+5.
Ärsyttää, kun tarkkailen koko ajan kehoani ja olen jo nyt melkein varma, ettei kaikki ole hyvin :(. Ei mulla ole hirveästi mitään raskausoireita ollu ja tuntuu, että ne vähäsetkin on vähentyny. Jotenkin on hirveän vaikeaa pitää toivoa yllä, kun koko ajan miettiin, että "ei taida meidän vuoro olla vieläkään". Mulla on viikon päästä varhaisultra ja en tiedä miten jaksan vielä yhden viikon odottaa.. Ja mua pelottaa ja jännittää jo nyt, että mitä sieltä on tullakseen..
Miten sä "tsemppasit" itseäsi varhaisultraan nyt toisella kerralla? Tuntuiko susta alkuviikoilla siltä, että kaikki ei ole hyvin vai oliko sulla selkeitä oireita, jotka piti toivoa yllä?
-E
ikävää että oot myös joutunut kokemaan keskenmenon. Tsemppiä tähän uuteen raskauteen!
PoistaMä en oikeastaan osannut tsempata itseäni mitenkään.. Menin varhaisultraan kuten myös nt-ultraan ihan niillä fiiliksillä että huonoja uutisia tulee, olin siitä ihan varma. No hyviä uutisia sain kuitenkin tällä kertaa molemmista ultrista. Huomenna on rakenneultra ja kauhukuvat on taas vallanneet mielen ja pelkään edelleen että huonoja uutisia tulee. Ja raskausoireet mulla tuli ja meni, välillä ne oli voimakkaita välillä tuntui että ne katosi joten en oikein osannut luottaa oireisiinkaan että kaikki olisi hyvin. No tässä ollaan kuitenkin, puolivälissä uutta raskautta vaikka pessimistisellä aseenteella olenkin porskuttanut.. Ei varmaankaan kovin lohduttava vastaus mutta niin se vain on että yhden huonot ultrakuulumiset ja keskenmeno vain jättivät pelon mitä ei voi unohtaa.. :/