Kohti viimeistä kolmannesta

Huomenna alkaa uusi raskausviikko 28+0, tämä tarkoittaa sitä että raskauden viimeinen kolmannes pyörähtää käyntiin. Kaikki tämä tuntuu epätodelliselta, minäkö olen äiti ja me perhe ihan muutaman kuukauden kuluttua?! En vieläkään voi uskoa sitä todeksi.

Vatsa on kasvanut suuresti, olen sf-mitan osalta pompsahtanut kaavion keskikäyrältä yläkäyrälle. Tämä huima kasvu on tuntunut kiristävänä tunteena vatsan sivuilla, sekä tukalana olona ylävatsalla. Useat paidat kiristävät ja hankaavat, harva vaate istuu ylle. Edelleenkin olen ollut ostamatta äitiyspaitoja, jotenkin tuntuu että se olisi turhaa rahan tuhlausta, muutama kuukausi saa mennä omilla löysemmän mallisilla paidoilla. Raskausarvilta on tähän asti vältytty, olen kyllä öljynnyt vatsanahkaa ahkerasti.

Liikelaskentaa ei ole tarvinnut harrastaa, sillä vauva (saako sitä sanoa jo vauvaksi?) on kovin vilkas tapaus, edelleen. Aamulla herään potkuihin ja niitä tuntuu päivän aikana usein, myös liikkeessä. Iltaisin meno on kovinta kun rentoudun sohvalle tai sänkyyn. Yöllä kylkeä kääntäessä tai wc-reissulla pikkuinen ilmoittaa myös olevansa hereillä. Hyvä niin. Vaikka möyriminen, hikkailu ja potkut välillä tuntuvat myös ikäviltä olen niistä todella onnellinen, eipä tarvitse huolehtia tuleeko liikkeitä tarpeeksi.

Töissä olen jaksanut ihan hyvin. Oikeastaan väsymys tulee vasta työpäivän päätteeksi ja vapaapäivät olen yrittänyt pyhittää lepäämiselle. Supistuksia tulee edelleen päivittäin, mutta harvemmin kuin aiemmin. Ehkäpä kohtu on jo hieman tottunut saamiinsa potkuihin ja venymiseen. Selkäkivut ja muut murheet eivät ole vieläkään vaivanneet vaikka niitä olen kauhulla odottanut työn fyysisyyden vuoksi. Äitiysloman alkuun ei ole oikeastaan kuin puolitoista kuukautta koska pidän muutamat jäljelle jääneet lomapäivät ennen sitä.

Tulokasta varten olen jopa tehnyt joitakin vaatehankintoja kirpputorilta, sekä ostanut mm. harsoja. Suuremmat hankinnat teemme muuton jälkeen alkuvuodesta. Pinnasänky odottaa vanhempieni luona ja ystävältä saamme hoitopöydän. Äitiyspakkauskin on noudettu jokunen viikko sitten. Edelleenkään en ole kokenut kovin kummoista intoa haalia ja hypistellä vauvanvaatteita. Edelleen kaikki se tuntuu kaukaiselta. Jopa äitiyspakkauksen sisältökin on käyty läpi vain nopeasti, en ole sitä sen kummemmin penkonut.

Tälläkin hetkellä kuitenkin hymyilen ja juttelen vatsassani mylläävälle pienelle ihmiselle, omalle lapselleni. Siellä hän on ja hän tekee meidän onnellisemmaksi kuin mikään muu on koskaan tehnyt.

kuva: weheartit.com