Näin kirjoitin tasan vuosi sitten, viime vuoden viimeisenä päivänä. Nyt olo on hieman toinen. Mennyt vuosi on ollut kasvamista. Talven taistelin ajatusteni kanssa lapsettomuudesta ja oli kiire saada vihdoin uusi raskaus alulle. Söin vitamiineja ja lisäravinteita, kävin vyöhyketerapiassa ja ravasin lääkäreiden vastaanotolla. Lopulta saimme lähetteen lapsettomuusklinikalle. Keväällä mies löi jarrut pohjaan ja kertoi ettei ole enää valmis tekemään kanssani lasta. Hiljalleen vauvakuume vaipui ajatuksissa taka-alalle. Aurinko alkoi paistaa ja kesä alkoi. Päästin irti. Päästin irti keskenmenon aiheuttamasta tuskasta ja ahdistuksesta, päätin vihdoin elää. Nautittiin kesästä, suunnittelin ulkomaanmatkoja, päätin hakea kouluun seuraavana keväänä. Vihdoin tuli tunne, että on ihan hyvä olla juuri näin, että me riitetään nyt kaksin. Sitten se tapahtui, heinäkuun ensimmäisinä päivinä olinkin raskaana, raskaustesti oli vihdoin positiivinen. Keskenmenosta oli kulunut yli vuosi aikaa ja kun olin antanut itselleni anteeksi ja jättänyt asian taakseni, unohtanut pakkomielteisen raskaaksitulemisen halun olinkin tullut raskaaksi. Ja tässä me nyt olemme, raskausviikolla 30+0 uutta jännittävää vuotta odottaen. Tämä on ollut tärkeä vuosi ja olen siitä sanoin kuvaamattoman kiitollinen.
kuva: weheartit.com
Ihanaa alkavaa vauvavuotta 2015! Olen onnellinen, että tämä vuosi tuo teille ihanan tyttären!
VastaaPoistaMinä käyn nyt läpi noita samoja tunteita kuin sinä vuosi sitten. Keskenmenosta on aikaa nyt neljä kuukautta ja uusi raskaus ei ole vielä alkanut, vaikka toivonkin sitä niin kipeästi. Tein raskaustestin ennen alkuviikosta ja se näytti taas kerran negatiivista. Se päivä oli keskenmenon jälkeen synkin päivä vauvayrityksen aikana. Pettymys löi läpi niin vahvana, että sain vaivoin kasattua itseni iltapäivään mennessä, kun oli aika lähteä töihin. Olen hyväksynyt keskenmenon, mutta tuska siitä, että uusi raskaus ei ole alkanutkaan vielä, on valtava. Odotin uuden raskauden alkavan pian, koska niin lääkärit ja kätilöt kaikki sanoivat herkästi käyvän silloin, kun juoksin hoidattamassa itseäni keskenmenon jälkeen naistentautien polilla.
Elän tällä hetkellä neljän viikon sykleissä. Pystyn kuvittelemaan elämääni vain seuraavien kuukautisten alkamispäivään ja odottamaan vain sitä, alkavatko kuukautiset tai olisinko sittenkin raskaana. Se on järjettömän raskasta, erityisesti kun jokainen kuukausi päättyy pettymykseen. Miehen kanssa sovittiin, että aletaan nyt tietoisesti suunnittelemaan yhteisille vapaille viikonlopuille kivaa tekemistä, niin että elämässäni olisi muutakin odottamisen arvoista kuin raskauden alkaminen.
Toivoisin, että pystyisin päästämään irti tästä oman lapsen kaipuusta, ettei se niin hallitsisi tunnetilojani. Uskon, että olisin onnellisempi, jos pystyisin hyväksymään tämän hetken sellaisena kuin se on.
-Janita