Muistan liiankin hyvin viimevuoden isänpäivän ja sen tuomat fiilikset. Se oli surullinen ja harmaa päivä. Muistan miten katkera olin, minun piti olla silloin jo pitkällä raskaudessa, lasketun ajan seuraavassa kuussa. Vatsani piti olla iso ja vauvan potkaista mojovat isänpäiväpotkut, olisin muistanut tulevaa isää yllätyksellä, aamiaisella ehkä. Vaan silloin vietin sen synkin mielin ja kohtu tyhjänä, yritin työntää ajatuksen koko isänpäivästä syrjään. Mietin vain "miksi näin piti käydä?"
Tänä vuonna tilanne on vihdoin toinen. Ja otin siitä kaiken irti, järjestin miehelle pienen "melkein-isä-yllätyksen". Tuntui hyvältä, ja luulen, että niin tuntui miehestänikin. Tämä tilanne on niin tärkeä ja ainutlaatuinen. Hiljalleen päivä päivältä tämä kaikki muuttuu todeksi ja alan olla innoissani ajatuksesta, että meistä tulee perhe. Miten ihanaa se onkaan!
weheartit.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti