tiistai 18. marraskuuta 2014

Kirottu doppler

Tänä aamuna heräsin aikaisin kuten nykyään lähes joka aamu. Söin aamupalaa ja luin uutisia, ja odotin. Odotin tuntevani vauvan liikkeet, ne joihin yleensä heräsin, paitsi tänä aamuna. Yöllä olin kylkeä kääntäessä tuntenut muutamat potkut. Tänä aamuna en kuitenkaan herännyt vauvan liikkeisiin vaan nälkään. Edes aamiaisen jälkeen en tuntenut mitään puoleen tuntiin. Kaivoin kaapista dopplerini ja asetin sen vatsalleni, ei mitään. Etsin ja etsin mutta ainoa asia mitä kuulin oli hiljaisuus ja oma sykkeeni. Vaihdoin asentoa ja yritin uudelleen, ei vieläkään mitään. 

En halunnut huolestuttaa miestä, vielä. Odotin että hän lähtee töihin ja kyyneleet silmissä kädet täristen asetin dopplerin vielä kerran vatsalleni. Lopulta tuttu jumputus löytyi, hyvin alhaalta. Tajusin, että olin saattanut itseni täyden paniikin valtaan, ilman mitään hätää. Lopulta kaiken tuon dopplerilla tökkimisen seuraukseni vatsa-asukkini taisi herätä ja potki villisti seuraavat kaksi tuntia ja minä tunsin itseni hölmöksi, hän oli vain nukkunut ja minä olin kuunnellut väärästä kohdasta. Niinpä doppler lensi varaston pimeimpään nurkkaan, minä kuivasin kyyneleeni ja vietin kokonaiset kaksi tuntia sängyllä maaten tunnustellen lapseni potkuja. Miten paljon minä häntä rakastinkaan.

kuva: weheartit.com

6 kommenttia:

  1. hui kun säikähdin kun aloin lukemaan tekstiäsi...
    Onneksi kaikki hyvin <3

    VastaaPoista
  2. Huh, peloittava aloitus tekstillä! Säikähdin ihan. Onneksi kaikki on hyvin ja luotan siihen, että kaikki tulee olemaan jatkossakin hyvin <3 !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan ettei näitä säikähdyksiä enää tulisi! <3

      Poista
  3. Joku tutkimus oli, et raskausaikana suurin osa ns. pelko käyntejä on noiden dopplereiden takia. Oli se kyl itselläkin pelottavaa välillä kun ei kuullut, pieni oli mennyt johkin oikein perälle tai vaihtanut asentoa niin ettei sitä kuullut helpolla. Piti yrittää olla pää kylmänä jos ei saanut niitä kuuluviin, se oli aika itsensä psyykkaamista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ihan varmaan noi dopplerit on säikytellyt muitakin! Itse en ole kyseiseen vehkeeseen uskaltanut koskea enää tämän jälkeen ja eipä tuo potkija ole kovin rauhallisia hetkiä enää viettänytkään, muistuttaa kyllä itsestään tarpeeksi usein.

      Poista