Hautasin kuitenkin nämä ajatukset syvälle mieleeni ja nautin lapsien seurasta. Imin itseeni vilpittömiä hymyjä ja lasten ihanaa naurua. Halasin kummityttöjäni, vaihdoin toiselle vaipan ja syötin välipalaa, yhdessä maalattiin ja leikittiin. Päivä oli loppujen lopuksi aivan mahtavaa laatuaikaa noiden ihanien tyttöjen ja heidän ystäviensä kanssa.
Syvällä jossain kuitenkin edelleen kirpaisee ja mietin itsekseni miksi minulle kävi näin?
kuva: weheartit.com
Niin, siinä on iso ristiriita, kun samaan aikaan totta kai haluaa jakaa itselle tärkeitten lasten tärkeitä hetkiä ja samalla tuntee kuitenkin itsensä erilaiseksi, ulkopuoliseksi.
VastaaPoistaMinulle siitä tulee ihan kauhean tyhjä olo. Toivottavasti jonain päivänä on toisin <3
Jotenkin täytyy vain yrittää ajatella positiivisa puolia ja unohtaa se oma "kohtalo" hetkeksi.
PoistaPidetään toivoa yllä <3
Hei! Löysin tämän blogin sattumalta ja jäin heti koukkuun. :D Teksti veti puoleensa, tunteet ja ajatukset olivat niin samanlaisia mitä itse käy läpi. Sain itsekin keskenmenon rv 16+6 helmikuussa.On hienoa huomata, että on muitakin, jotka ovat saman surun käynyt läpi.
VastaaPoistaOsanotto keskenmenostasi! Ihana kuulla, että olet saanut blogista vertaistukea! Voimia sinne tähän hetkeen ja tulevaan <3
Poista