Mietteitä äitienpäivästä

Vasta tänään havahduin siihen, miten hyvin mennyt äitienpäivä sujui. Suurimmat menkkakivut oli kärsitty edellisenä päivänä. Sain nauttia äitienpäivälounaasta kolmen ihanan äidin kanssa, siskoni, äitini ja mummoni. Olen kiitollinen jokaiselle heistä, ja ihailen heitä, äitinä, sekä tärkeänä ihmisenä omassa elämässäni. Minulla on heiltä paljon opittavaa, äitiydestä ja elämästä ylipäätään. Jokainen heistä on vaikuttanut minuun ja käsityksiini.

Koko päivänä en surrut omaa kohtaloani olla olematta äiti sillä vielä vuosi sitten luulin että tänä vuonna viettäisin ensimmäistä äitienpäivääni. Viimevuonna olin kuitenkin paljon enemmän äiti kuin nyt, silloin olin toisella kuulla raskaana. Jotenkin tässä vuoden aikana olen toivonut uuden mahdollisuuden lisäksi myös jonkinlaista sisäistä rauhaa. Rauhaa tunteiltani, rauhaa siltä kaipuulta ja kiduttavalta epäreiluudelta. Nytkö olen sen löytänyt? Nyt kun kaikista päivistä eniten juuri äitienpäivän olisi luullut herättävän minussa tunteiden myrskyn olin onnellinen ja rauhallinen, pidin miestäni kädestä kiinni ja rakastin. Onnittelin rakkaista äitejä ympärilläni, silityn kummityttöni poskea, nauroin. Koin kiitollisuutta omasta äidistäni, joka on elänyt kanssani kaikki vuoden aikana koetut tuskat ja surut, katsoin mummoani arvostaen hänen elämäänsä, viisauttaan. Kaikki tuntui olevan hyvin, vaikka en saanutkaan kukkia tai aamiaista sänkyyn. Vaikka meillä ei raikaa lapsen nauru, vaikka me olemme edelleen kaksin ja vaikkei minussa kasva uutta elämää. Ehkä vihdoin olen oppinut olemaan armollinen itselleni, ettei minun tarvitse olla katkera tai kateellinen.

kuva: weheartit.com