Miltä tämä päivä sitten tuntuu? Ei ainakaan pahalta, olenhan käsitellyt viime vuoden menetystäni jo 14 kuukautta. Ei tälläinen päivä saa minua romahtamaan, oikeastaan olen onnellinen. Onnellinen siitä, että tämä raskaus on jatkunut näinkin pitkään ilman ongelmia. Vaikka oireet hetkeksi helpottivat, olen kuitenkin ollut suhteellisen pahoinvoiva lähes päivittäin, ruokahalu on edelleen huono ja rinnat ovat kasvaneet, vatsan pömpötys on paikoillaan. Tänä aamuna kylkeä kääntäessä jälleen vihlaisi ikävästi oikealta puolelta vatsaa. Kaikki nämä merkit tarkoittavat, että olen raskaana ja aion iloita siitä. Kuuden päivän päästä pääsen tapaamaan vatsassani majailevaa kaveria, toivon koko sydämestäni että hänelle kuuluu kaikkea hyvää.
Välillä olen soimannut itseäni kun olen käyttäytynyt huonosti raskauden aikana. Töissä olen edelleen tehnyt fyysisesti raskaita nostoja, muutama viikko sitten söin inkivääriä muistamatta sen olevan kielletyllä listalla, jälkeenpäin olen myös miettinyt olenko pessyt vihannekset tarpeeksi huolellisesti. Vitamiinikin on välillä jäänyt ottamatta. Ehkä kuitenkin raskauden onnistuminen on kiinni paljon suuremmista asioista, ja minun tulisi vain rauhoittaa mieleni ja malttaa odottaa.
kuva: weheartit.com
Toivottavasti pikkuisella on kaikki hyvin ja kasvaa sielä kovaa vauhtia <3
VastaaPoistaNiin sitä kovasti toivon minäkin <3
Poista