Onni kadoksissa

Vuosi sitten tähän aikaan olin onnellisesti raskaana, viikon päästä haamotti varhaisultra, jännitti. Vappu meni miehen kanssa kahdestaan kotona, vatsassani kasvoi pieni ihme, pieni sydän sykki, olin uskomattoman onnellinen. Heti vapun jälkeen kerroimme vanhemmilleni raskaudesta, näytimme ultrakuvaa, samoin miehen äiti sai tietää. Kaikki olivat riemuissaan uutisista! Kevät oli rankka, voin pahoin ja olin väsynyt. Nyt kun mietin se oli kuitenkin onnellisin kevät pitkään aikaan, tunsin olevani kokonainen, tärkeä ja juuri siinä missä piti. Kannoin sisälläni uutta elämää, tulevaisuudessa näkyi kaikenlaista. Kunnes kesäkuussa se kaikki otettiin pois.

Nyt tuosta kaikesta on aikaa vuosi. Olen eksyksissä, vaikkakin tällä samalla sohvalla kuin jossa vuosi sittenkin istuin typerän onnellinen hymy kasvoillani. Mitä nyt? En tiedä. Olen yrittänyt keskittyä töihin, kesälomasuunnitelmiin ja elämän järjestämiseen. En osaa valittaa mistään, mutta tunnen että jotain puuttuu. Luulin, että aika korjaisi haavat, vuosi ei selvästikkään ole ainakaan se aika, edelleen sattuu.

Tänään on kiertopäivä 22 ellen ole seonnut laskuissa, ovulaatiota en ole edelleenkään havainnut, tänään tosin jotain merkkejä viitaten siihen. Mutta en tiedä onko sillä merkitystä. Tuntuu että onneni kesti muutaman kuukauden vuosi sitten, se oli ja meni. Olen odottanut pitkään muttei se ole tullut takaisin.

Väliaikatietoja

Noniin, missä se ovulaatio on vai tuleeko sitä, vai livahtiko se ohi ihan huomaamatta? Tänään on kp18 ja ovistesti negatiivinen, joko se meni tai sitten ei ole aikohin/ollenkaan tulossa. Viimekierrossa ovis oli selvästi ja epäilemättä kp 17 ja tästä tasan kahden viikon päästä tuli menkat. Ehdin jo riemastua, että kierto on tasaantunut. PASKAT!

Olen jopa miettinyt, että onko mulla oikea munasarja jotenkin "poissa pelistä". Kun tuntuu että jokatoinen kierto on pitkä, ja aina näissä kierroissa ovis on toooooosi myöhään (kuten toissa kierrossa kp35) tai sitten en bongaa sitä ollenkaan. No omia pohdintoja, mutta voihan niissäin perää olla.

Eilen sain puhelun naistentautien polilta, kyselivät miksi en ollut käynyt tähän kiertoon määrätyissä verikokeissa. Sopersin vastaukseski jotain epämääräistä, että en uskonut niiden tarpeellisuuteen kun lapsettomuuspolillekkaan ei nyt mennä. Hoitaja sanoi, että olisi silti hyvä, että verkokeet otetaan, vastaukset tulevat hänelle. Sanoi, että onpahan sitten otettu ja eivät jää vaivaamaan kenenkään mieltä. Onhan se totta. Nyt vaan odotellaan että uusi kierto alkaisi niin pääsisinkin niihin kokeisiin, jotka tulee siis ottaa kp3-5.

Olen ollut viimeaikoina huonolla tuulella, kärttyinen ja stressaantunut. Syy on tuntematon. Ehkä pitäisi mennä juttelemaan jollekkin näistä mieltä painavista asioista. Jos joku ulkopuolinen osaisi auttaa saamaan ajatukset järjestykseen. En osaa nauttia edes näistä aurinkoisista päivistä tai kevään tuoksusta.

 kuva: weheartit.com

Kysymyksiä

Tänään eletään laskujeni mukaan kiertopäivää 11. Tänään on ollut toispuoleisia tuntemuksia vatsalla, oikealla puolella, mistä munasolun pitäisikin tässä kierrossa irrota. Mutta, teemmekö me sillä munasolulla mitään?

Olen jopa ryhtynyt miettimään olenko osittain toivonut uutta raskautta vain todistaakseni jotain itselleni? Koska epäonnistuin viime kerralla, olenko vain halunnut uuden mahdolisuuden? Olenko ymmärtänyt mistä kaikesta todella on kyse? Lapsi, vastuu, elämänmuutos, uudet tunteet, muutos suunnitelmiin, loppuelämäni suurin päätös. Olenko miettinyt loppuun asti? Vastaus on. että en tiedä. Osa minusta tuntee jatkuvaa kaipuuta olla äiti, tuntea niin suuria tunteita kun äitiys toisi tullessaan. Osa minusta pelkää ja kammoaa pelkkää ajatusta.

Raskaus muuttaisi kaiken, mutta voisiko se muutos tehdä hyvää. Voisiko se sittenkin olla juuri sitä mitä me tarvitsemme ollaksemme jälleen ehjiä, kaiken tämän rikkirepineen ajanjakson jälkeen? Se jää nähtäväksi. Toivon, että jonain päivänä on minun vuoroni, kaikesta huolimatta.

kuva: weheartit.com

Ajatuksia viime päiviltä

Tuntuu oudolta, käyn läpi ristiriitaisia tunteita. Soitin lapsettomuuspolille ja peruin aikamme, puhelimessa kyllästyneen oloinen hoitaja kysyi mikä on syynä ajan perumiseen. Vastasin, että juuri nyt resurssit eivät riitä, ennakoiviin tutkimuksiin yms. Ei niin rahallisesti, eikä henkisiltä voimavaroilta. Hän vastasi tylysti "Tämä on kahden ihmisen tutkimista, jos toinen ei ole suostuvainen ei vain toista voida hoitaa, pyytäkää uusi lähete kun olette oikeasti kiinnostuneita hoidoista" ja löi oikeastaan luurin korvaani.

Minullehan ei koskaan sanottu naistentautienpolilla että lähete menee "lapsettomuuspolille", puhe oli koko ajan hormonipolista, jossa otettaisiin selvää syistä epäsäännöllisiin kiertoihini ja siihen miksi en ole tullut raskaaksi. Tehtäisiin lisää tutkimuksia ja hoito olisi asiantuntevampaa. Myöskään siemennesteen tutkimisestä tai ylipäätään miehen osuudesta hoitoihin ei mainittu sanallakaan lähetettä tehdessä, toki sen tiesin itse, kun olin ottanut asioista selvää.

Paska maku suussa joka tapauksessa tuosta koko sairaalan touhusta. Toisaalta olisin halunnut tietää onko itsessäni jotain "vikaa" jonka olisis saanut helposti korjattua, toisaalta olen helpottunut, ettei hoitoja/tutkimuksia aloiteta. Kiertokin tuntuu nyt säännöllistyneen vyöhyketerapian myötä. Yritän nyt vain unohtaa kaiken tämän ja keskittyä muuhun, elämääni tässä ja nyt.

kuva: weheartit.com

Onko mikään muuttunut?

Niinhän siinä kävi kuten arvelinkin, uusi kierto alkoi maanantaina kesken työpäivän. Kuukautiset siis tukivat kuin tulivatkin, kaksi päivää odotettua myöhemmin. Mies oli kaiketi helpottunut, minusta ei tuntunut miltään. Ehkä huokaisin lauseen tulihan ne sieltä. Nyt eletään siis uudenlaista kuukautiskiertoa, kiertoa ilman yritystä tulla raskaaksi. Kaikki tämä on pistänyt kuitenkin miettimään, onko mikään muuttunut?

Ovulaatio tulee toivon mukaan ajallaan kiertopäivinä 15-17 kuten viimeksikin. Kierto saisi pysytellä noin kolmenkymmenen päivän mittaisena (viimekierto taisi olla 34 päivää). Ehkäisyä ei ole aloitettu, enkä olisi pillereitä ym. kapistuksia käyttöön suostunut ottamaankaan. Vyöhyketerapiahoitoni jatkuvat ennallaan. Seksiä harrastetaan mielihalujen mukaan, ja milloinkas ne halut olivatkaan korkeimmillaan? Niin. Kaikki on tavallaan toisin, mutta mikään ei ole käytännössä muuttunut. Raskaaksi tuloa ehkä enemmän pelätään kuin toivotaan, mutta ei kai sekään maailman loppu olisi?

kuva: weheartit.com

Missä viivyt kp 1?

Täällä odotellaa uuden kierron alkamista, vaan kp 1 antaa odottaa itseään. Laskujeni mukaan kuukautisten olisi pitänyt alkaa eilen, illalla seksin aikana tuli hieman verensekaista vuotoa, tänään ei enää mitään. Puin aamulla ylleni valkoiset alushousut, ihan vain kiusatakseni kuukautisia tulemaan, vaan eipä mitään ole tapahtunut, ei edes kipuja. Yksi ainut raskaustesti kuumottelee kylpyhuoneessa, en ole pystynyt sitä tekemään. En tiedä mitä ajatella tai toivoa.

Odottelen kuukautisia huomiseen, sitten on aika tehdä testi. Koitan olla hätäilemättä ja miettimättä turhia, kyllä se uusi kierto pian alkaa, olen siitä aivan varma.

kuva: weheartit.com

Missä mennään

Ensimmäiseksi haluan kiittää kaikkia kommentoijia ihanista ja tsemppaavista kommenteista! Kiitos kun olette osoittaneet tukenne ja neuvonne tässä vaikeassa tilanteessa, jota olen yrittänyt käydä läpi itseni ja mieheni kanssa.

Tunnelma kotona on edelleen hyvä, rauha on pysynyt maassa. Välillä mieleeni on kuitenkin hiipinyt ajatuksia perheestä, viimeksi tänään kun olin hoitamassa puoli vuotiasta kummityttöäni. Mietin miltä tuntuisi pidellä omaa lastaan, miltä se tuoksuisi, miltä tuntuisi se rakkaus? Toisaalta taas mietin voiko elämä tällä hetkellä paremmin olla? Minulla on ihana työ, josta saan nauttia täysillä, kehityn ja saan lisää vastuuta. Minulla on uskomattoman hienoja ystäviä, joiden kanssa voin viettää aikaa, tehdä lähes mitä vain! Kesä on tulossa, olemme suunnitelleet miehen kanssa kahden viikon matkaa Kaliforniaan, kauas, paikkaan jonne olen aina haaveillut pääseväni.

Tuntuu kuin olisin noussut osittain pinnalle haukkaamaan happea pitkästä aikaa, samalla kun joku outo voima yrittää vetää minua takaisin syvyyksiin. Edelleen siis olen puoliksi haikein mielin siitä, etten tiedä tulenko olemaan äiti kovinkaan pian. Olen väliaikaisesti joutunut hautaamaan haaveet ja pakottanut itseni elämään ilman niitä. Toisaalta puolet minusta on onnellinen tästä vapaudesta, ihan kuin olisin saanut uuden elämän. Olen pitkästä aikaa vapaa vauvakuumeestani, tutkimuksista ja itsesyytöksistä ja olen ymmärtänyt mitä kaikkea voimme tehdä nyt, kun meillä on aikaa olla kahdestaan. Me voimme todella matkustaa maailman ääriin, eikä mikään voi estää sitä.

kuva: weheartit.com