tiistai 25. helmikuuta 2014

Helpotuksen huokaus

Syy alakuloisuudelle selvisi jo eilen kun menkat alkoivat. Väsymys, itkuisuus ja muut negatiiviset tunteet katosivat yhtäkkiä, olivat siis jälleen niitä kuuluisia pms-oireita. Nyt olo on helpottunut, 48 päivän mittainen kierto on vihdoin ohi ja uusi sai alkaa. Tällä kertaa pidän näppini erossa ovulaatiotesteistä, kun ne viimeksikin johtivat minut harhaan ja kun ovis todella oli, sen kyllä tunsi (älytöntä minkälaiset ovulaatiokivut mulle onkaan tullut keskenmenon jälkeen, en ole sitä ennen tunnistanut).

Ajattelin varata itselleni alkukiertoon ajan vyöhyketerapiaan, sekä käyttää joululahjaksi saamanani kasvohoitolahjakortin. Nyt on aika rentoutua, ainakin yrittää. Myös tieto siitä, että ensi viikolla pääsen taas lääkärin juttusille rauhoittaa mieltä.

Vielä muutama päivä aikaa osallistua arvontaan!



4 kommenttia:

  1. Rentoutuminen, vaikka väkisin, ihan varmasti auttaa. Se on niin raskasta keskenmenon jälkeen ajatella, että ei saa stressata, jos stressaa ei tule vauvaa...ja mitä muuta voi, kuin stressata! Mun oli jo sitten kiertona x pakko aloittaa oikein kiukuttelu vavaa kohtaan, join joka ilta pienen lasillisen punaviiniä, liikkua enemmän lkona, ostin uuden kuukupin, aloin miettiä mitä kaikkea ihanaa ilman vauvaa voikaan tehdä... ja tämä saattaa sinua kirpaista, mutta voi tuoda myös apua....nimittäin sitten sain uuden plussan. En halua neuvoa enkä besserwisseröidä, olen kokenut myöhäisen keskenmenon ja sen jälkeen pitkän uuden raskauden odotuksen, mutta surun kuukausien käsittely ja sitten varovainen, alistunut irtipäästäminen ja (puoliksi väkisn) rentoutuminen auttoivat. Vyöhyketerapiastakin olen kuullut hyvää, toivottavasti kerrot sitten täällä kokemuksiasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Itse olen sitä mieltä että stressaamisella ei ole hyvä vaikutus mihinkään. Mulla tosin kaiken lisäksi raskautumista vaikeuttaa nää hemmetin pitkät kierrot.. no toivotaan että niihinkin saan taas apua lääkärissä. Kiva kun jaoit kokemuksesi, se kun joku on onnistunut valaa aina itseenikin toivoa! :)

      Poista
  2. Minäkin varasin juuri ajan kasvohoitoon! Tosin ei ole vielä ainakaan mun kohdalla toiminut se, että keskittyy muihin asioihin ja sit tulee "yllättäen" raskaaksi. Mutta pakko se on yrittää nauttia elämästä ettei pää leviä, vaikka välillä tuleekin tosi masentunut olo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo eihän se mikään taikatemppu ole että kun unohdat yrityksen niin olet varmasti raskaana! Mutta rentoutuminen on tärkeää, se jos on pääkoppa koko ajan kovilla monen asias suhteen ei tee hyvää kropallekkaan. Tää tunteiden vuoristorata on niiin normaaliaelämää jo että huonona päivänä lohduttaudun sille että kyllä kohta taas on parempi päivä :D

      Poista