itku pitkästä ilosta

Hyväntuulisuutta ja onnellisuuden tunnetta olikin jo kestänyt kauan. Positiivisuus oli pitkästä aikaa päivittäin läsnä. Hymyilin ja nautin elämästä, kaikki tuntui olevan taas hyvin. Kuin olisin päässyt yli pahimmasta. En surrut, en itkenyt, olin taas oma itseni. Sitten jotain tapahtui..

Erehdyin tänään vanhempieni kellarivarastoon etsimään erästä kirjaa. Hyllyltä löysin jotain muutakin. Kauniisti viikattuna vaaleansininen villa-asu, potkuhousut ja pienenpieni neuletakki, kirjailua rinnassa, kauniit napit. Katsoin vaatteita pitkään, tartuin niihin ja lopulta puristin ne itseäni vasten. Kyyneleet alkoivat valua pitkin poskiani ja siihen minä sitten romahdin, keskelle kellarin lattiiaa. Jonkin aikaa siinä yksinäni itkiessäni surua ja ikävää lapseeni, jota en koskaan saanutkaan, tunsin taas sen valtavan piston sydämessäni, sen kaipuun. Lopulta sain kerättyä itseni kasaan, pyyhittyä kyyneet ja asetettua vauvanvaatteet takaisin hyllylle. Ennen kuin suljin varaston oven, vilkaisin vielä hyllylle ja sanoin ääneen "joku päivä vielä".

kuva: weheartit.com