torstai 6. helmikuuta 2014

Toivo

Mitä toivo on? Minulle se on ajatus onnistumisesta, haavaideni toteutumisesta, usko siihen, että kaikki järjestyy, tavalla tai toisella.

Toivo onnistumisesta perheenperustamisessa oli korkea vielä puolitoista vuotta sitten. Kun raskaus ei alkanutkaan niin nopeasti kuin luulin, toivoni sai kolhuja, välillä tuntui, että toivo jopa menetettiin. Raskausaikana toivoin, että kaikki menisi hyvin, toivoin ajan kuluvan, että pääsisin turvallisille raskausviikoille. Juuri kun toivo alkoi olla korkeimmillaan se mureni täysin. Vajosin syvään toivottomuuteen. Syksyn aikana hiljalleen sain rakennettua ja luotua toivoa uudelleen.

Nyt toivon enemmän kuin ikinä, että me onnistuttaisiin. Toivo on aina korkeimmillaan kierron puolivälissä "nyt me onnistutaan". Kun uusi kierto alkaa tekisi mieli luovuttaa. Tänään tunsin oloni jälleen hitusen toivottomaksi kun aamulla raskaustestiin piirtyi jo tutuksi tullut yksi viiva. Mutta jostain se toivo aina kumpuaa uudelleen, ja nostaa päätään. Koskaan se ei ole kadonnut lopullisesti. Enkä aio noin vain luopua toivosta, en vielä pitkään aikaan.

kuva: weheartit.com

2 kommenttia:

  1. Minäkin toivon niin paljon, että onnistutte <3 Ja vielä jonain päivänä, usko pois, vielä jonain päivänä sinä ja miehesi saatte oman vauvan! t. Syvällä samassa epätoivon suossa rämpinyt.

    VastaaPoista
  2. Kiitos ihanasta ja kannustavasta kommentista! :)

    VastaaPoista