Onnellisuudesta

Ilmoittaudun onnellisuuden tavoittelijaksi. Asetan itselleni tavoitteita "kun näin tapahtuu kaikki olisi hyvin, jos onnistun tässä olen varmasti ikionnellinen". Tämähän on todella typerää. Eilen aloin miettimään, että ei meidän oikeasti tarvitse tavoitella onnellisuutta, vaan onnellisuuden tulisi olla meissä kaikissa, elämän pienissä hetkissä. Niinkuin suru ja murhe tapahtuu yhtäkkiä arvaamatta kenestäkään riippumatta, ei onnellisuudenkaan eteen kuulu aina tehdä suuria saavutuksia.

Mikä minut sitten tekee onnelliseksi? Minut tekee onnelliseksi kiireettömät aamut, suudelmat kaulalle, häntäänsä heiluttava koiraystävä, hyvä kahvi. Minut tekee onnelliseksi pitkältä matkalta palannut ystävä, luja halaus, hymyt ja yhdessä nauraminen, se tunne "tänne minä kuulun". Minut tekee onnelliseksi vasemmassa nimettömässäni kimaltava sormus, yhdessä valmistettu illallinen, kainaloon käpertyminen, miellyttävä hajuvedentuoksu, elokuvat, jotka laittavat ajattelemaan. Minut tekee onnelliseksi palkitseva työ, uusi pari kenkiä, kevätauringon lämpö kasvoilla, syylini juokseva kummityttö, lapsen nauru. Nyt kun ajattelen uudelleen, onnellisuuden tavoittelu tuntuu naurettavalta, miten voin olla niin kiittämätön, kun haluan aina jotain enemmän ollakseni onnellinen, kun kaikki tämä ympärilläni riittää myös aivan hyvin.

Näihin ajatuksiin. Onnentäyteistä viikonloppua kaikille lukijoilleni!

kuva: weheartit.com