Tänään eletään loppukierron päivää 26. Kaapissa kuumottelee yksi raskaustesti. Uskaltaisiko sen tuhlata, ja milloin? Olen päättänyt malttaa mieleni ja odottaa ainakin torstaihin, jolloin kiertopäivät ovat ns. "täynnä".
Oireettomana tässä periaatteessa ollaan, vatsaa turvottaa kuten parina viime kiertonakin ennen menkkoja, tissit ovat ehkä hieman arat, eivät kuitenkaan kipeät. Nälkä on heti aamusta herättyä, ja olo on ollut muutaman päivän tukkoinen, jopa flunssainen. Nämä "oireet" kuitenkin voivat johtua mistä vain. Jotenkin mieli on kuitenkin raskautumisen suhteen positiivisempi kuin aikoihin. Haluaisin tietää myös mahdollisesta plussasta mahdollisimman pian, jotta voisin olla yhteydessä polille ajoissa.
Nyt pitäisi kuitenkin malttaa odottaa vielä hetki, muutama päivä. Taidan siirtyä joululahjaostosten pariin, saada muuta ajateltavaa ja tutisevin polvin hiippailla vessaan torstaiaamuna testailemaan. Tässä kohtaa sitä on kuitenkin valmistunut kumpaankin tulokseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti