PMS-oireet onneksi helpottavat, hirviö-minä on astunut jo syrjään. Menkat pysyvät yhtä maltillisina kuin edellisissäkin kierroissa, joissa Primolut nor- valmiste on ollut mukana, ei suurempaa kipuilua ja vain niukkaa vuotoa. Tämä kierto toisaalta hieman jännittää, koska sain luvan luopua tuosta keltarauhashormonivalmisteesta. Jännittää tapahtuuko ovulaatio (follikkeleitahan kasvoi molemmissa munasarjoissa) ja paksuuntuuko limakalvo niinkuin pitää, sekä ennenkaikkea voisiko nyt tärpätä? Jännittää myös edelleen 25. päivä joulukuuta, miltä tuntuu sitten kun se päivä todella tulee, kun se onkin vain joulupäivä eikä enää laskettuaika.. ei se ehkä edes kirpaise.
Positiivisin mielin kuitenkin taas eteenpäin. Talvi on kaunis ja ehkä se vielä yllätää meidät kun jaksetaan uskoa, että niin käy. Oon päättänyt olla vahva, en enää tässä vaiheessa voi vain luovuttaakkaan.
kuva: weheartit.com
Löysin blogiai ihan vasta ja muistan niin omat fiilikset negojen jälkeen. Meillä kesti 4 v. ennen kuin tärppäsi, poika täyttää tammikuussa vuoden. Meillä takana lukuisia hoitoja kunnes icsin avulla onnistui.
VastaaPoistaHalusin tulla tsemppaamaan ja tosiaankin pidä mielessä että uusi kierto on uusi mahdollisuus :)
- Ellu
Kiitos kommentista. Tosiaankin välillä kuulee noita onnistumistarinoita kun pitkä yritys on lopulta palkittu. Ja mullahan ei ole mitään sen kummempaa vikaa löydetty selittämään epäsäännöllisiä kiertoja, ja ekaan plussaan meni "vain" 10kk joten ehkä tässä on hyvät mahdollisuudet onnistua pian uudelleen. Ei tässä auta kun koittaa pysyä positiivisin mielin. :)
PoistaTuleeko sulla sivuoireita primosta?
VastaaPoistaMulla tulee kamalasti :/
Liityn seuraamaan!
Moi ja tervetuloa seurailemaan! Mulla tuli ekalla kerralla kovia päänsärkyjä, mutta ne loppui kun keho tottui hormooniin, muuten se ei aiheuttanut muuta kun turvotusta, joka loppui aina kuurinkin loputtua. Eihän se turvonnut olo kovin kiva ole, mutta ei mitään mikä päivittäistä elämää olisi sen kummemmin häirinnyt. Loppujen lopuksi pääasia oli, että se tasasi mun kierrot ja lopetti välivuodot yms. mysteerit kierroissa joista kärsin keskenmenon jälkeen. Lääkärit kyllä pelotteli, että voi tulla kamalasti sivuoireita, on vissiin kuitenkin yksilöllistä. :/
Poista