En haluaisi todellakaan kuvitella, että en ansainnut onnistunutta raskautta ja joku muu taas ansaitsee. Sehän on juuri sitä epäreiluutta parhaimmillaan. Nostamatta itseäni sen kummemmin jalustalle, voin hyvällä omalla tunnolla sanoa, että olisin varmasti pitänyt huolta lapsestamme, olisin rakastanut ja olisin ollut kiitollinen. Miksi sitten tuttavani vahinkoraskauden oli tarkoitus jatkua onnellisesti? Miksi hänen oli tarkoitus saada terve tyttölapsi? Miksi heistä oli juuri nyt tarkoitus tulla perhe, vaikka parisuhde ja elämäntilanne ei ollut millään lailla ihanteellinene ja siihen otollinen? Täällä kaikki riippuu tuurista. En halua uskoa, että millään olisi tarkoitusta. Se tuntuu julmalta ja väärältä.
kuva: weheartit.com
Muoks. lintkttelen tähän vielä ylläriarvonnan Liki pitäen- blogiin, käykääpä osallistumassa! :)
Itsekin mietin usein, että miksi? Keskenmenon kohdalla ajattelin, että no, se oli huonoa tuuria. Äitinikin sai keskenmenon ennen esikoistaan, minua. Mutta kohdunulkoisen jälkeen alkoi vähän enemmän mietityttää. Siis voiko meillä olla niin paska tsäkä?
VastaaPoistaOlen yrittänyt ajatella, että kaikella on ollut tarkoitus. Mutta kun en tiedä, että mikä se tarkoitus on? Olen kokenut lapsuudessani aika rankkojakin kokemuksia, mutta selvinnyt niistäkin voittajana. Olen siis mielestäni osoittanut "kykyni", jos jollekin sellaisia pitää osoittaa.
Minä ja mieheni olemme vakituisissa töissä, eikä rahasta ole pulaa. Rakastamme toisiamme edelleen palavasti monen vuoden yhteiselon jälkeen.
Tämän kirjoitettuani olen taas sitä mieltä, että paskaa tuuria tämä on.
Toivottavasti ensi vuosi on suotuisampi.
Mä jotenkin uskos siihen murphyn lakiin enemmän kun "kohtaloon" eli jos jokin voi mennä pieleen niin sitten se luultavasti meneekin, ja se huono onni kasaantuu ja sitä lokaa tulee paljon kerralla. Ainakin mun elämä on vuoristorataa, hyvät jutut jatkuu ja jatkuu kunnes alkaa se paskakausi, jolloin ihan kaikki menee päin peetä. Mä en halua uskoo karmaan tai siihen että kaikella on tarkoituksensa, elämässä sattuu ja tapahtuu ja mun mielestä kaikkee ei tarvitse hyväksyä ja ymmärtää ja selitellä. Toivotaan kuitenkin, että me molemmat saadaan vielä se onni joka TODELLAKIN ansaitaan, ja joka on meille monin perustein tarkoitettu. Koita jaksaa sinäkin :)
Poista