Alkusanat

Nyt on marraskuu. Noin viisi kuukautta sitten oli päivä, jolloin astelin äitiysneuvolan ovista sisään, vatsa hieman ujosti pömpöttäen. Oli kaunis kesäaamu. Raskausviikkoja oli kasassa jo 11+2 eli kolmatta kuuta elettiin jo pitkällä. Aamu oli vaikea, voin pahoin, hampaiden harjaaminen yökötti, mutta se oli jo tuttua. Eniten kuitenkin jännitti, näkisin toista kertaa vatsassani kasvavan ihmeen, viimeksi olin nähnyt sen varhaisultrassa raskausviikolla 6. Silloin alkion sydämen syke näkyi, ja minä olin onnea täynnä.

Kun pääsin ultaushuoneeseen lyhyen keskustelun jälkeen hoitaja nosti paitani helmaa ja ultraäänikuvaus alkoi. Valkotaululle piirtyvässä kuvassa näin pienen ihmisen alun, pään, käden ja jalat. Juuri sellaisena kuin sen tuossa vaiheessa pitikin olla. Sitten kuulin sanat joita en ehkä koskaan unohda "Siinä hän on, mutta... valitettavasti sykettä ei nyt löydy". Sikiö oli menehtynyt luultavasti ainakin kokonsa mukaan juuri kaksi päivää kuvausta ennen, vastaten komeita viikkoja 11+0. Kyyneleet valuivat, kaikki se onni ja jännitys oli poissa. En saanut sanottua mitään. Äiti haki mut luokseen, sain soitettua sentään jollekkin. Siitä se poimi mut, neuvolan portailta itkemästä. Kun mä vihdoin sain puhuttua jotain, sanoin vaan "mun täytyy mennä kotiin". Miehelle kertominen tuntui kamalalta, koko automatkan mietin miten voisin muka romuttaa senkin unelman, millä sanoilla alkaisin. Todellisuudessa sanoja ei tarvittu, niitä ei edes tullut. Heti kotiin päästyä mä romahdin, itkin niin kauan että jossain vaiheessa pääsin hoiperreltua sänkyyn ja nukahdin. Kaikki oli hämärää. Mua pelotti. Mä silittelin mun mahaa ja sanoin hiljaa "ei ole mitään hätää".

Lääkkeellinen tyhjennys tehtiin sairaalassa seuraavalla viikolla, sen piti olla huojennuksen ja ilon päivä, mun piti poksua komeille raskausviikoille 12+0. Todellisuudessa sairaalassa mä synnytin lääkkeiden avulla aivan järkyttävissä kivuissa kuolleen sikiön. Ensin meni lapsivedet ja sitten tuli kaikki muu. Kotiin mä pääsin seitsemän pitkän tunnin jälkeen mieli ja kohtu tyhjänä. Toipuminen oli vaikeaa. Me oltiin yritetty raskautta 10 kuukautta, ja onnistuttu, mutta sitten kohtu yhtäkkiä olikin tyhjä. Vatsan turvotus hävisi, pahoinvointi hävisi. Mä silppusin neuvolakortit ja hävitin ne paperijäteastiaan. Vauvalle ostetun vaatteen ja lelun mä sulloin monen muovikassin sisään ja vein varaston perimmäiseen nurkkaan.

Nyt tästä kaikesta on liki puoli vuotta. Mun kohtu on edelleen tyhjä.