Keskenmeno ja parisuhde

Meidän parisuhteen kulta-aikaa oli mun raskausaika, ne pari onnen täyteistä kuukautta. Me oltiin toivottu lasta 10kuukautta, yritetty ensin leikkimielisesti "iiik apua, ei oo ehkäsyä, nyt me saadaan vauva!", sitten kun se ei niin vain käynytkään asia unohtui vaikka sitä molemmat toivoikin. Kun keväällä sitten ihmettelin miehelle ääneen iltaista vatsan turvotusta, hän tokaisi mulle "sä oot paksuna". Ja seuraavana aamuna jätinkin hänelle positiivisen testin kirjelappusen kera pöydälle lähdettyäni töihin. Mä muistan miten tärkeäksi itseni tunsin kasvattaessa uutta elämää sisälläni, kun mies silitteli mun vatsaa, kun mä tunsin itseni jopa seksikkäämmäksi kuin ennen sen pienen pömppövatsani ja kasvaneiden rintojeni kanssa. Me oltiin niin onnellisia, täynnä jännitystä ja tulevaisuuden suunnitelmia. Me oltiin jo ihan perhe.

Se kamala perjantaiaamu kun saavuin ultrasta musertavien uutsiten kanssa muutti kaiken, se muutti meidän parisuhteen, meidän tulevaisuuden ja meidän naiiviuden. Itse olin ihmisraunio, mies itki myös, mutta oli kuitenkin se osapuoli joka piti meidät molemmat pystyssä. Se raahasi mua ulos, aurinkoon puistoon makaamaan, avasi pimmennysverhot ja pakotti mut syömään. Se yritti näyttää, että elämä jatkuu. Kun palasin töihin ja pakotin myös itseni elämään elämää eteenpäin, niin oli miehen vuoro käpertyä itseensä ja ajatuksiinsa. Me molemmat surtiin tavallamme. Ja mä tavallaan suren vieläkin, hiljaa itsekseni, mutta en tiedä miten mies suree enää nyt, kun kaikesta on viisi kuukautta aikaa. Onko se hyväksynyt sen, että me ei saadakkaan lasta, en tiedä. Me ei enää puhuta aiheesta mitään, se on helpompaa niin. Se säästää kyyneliä, meidän luurangot on nyt laitettu kaappeihin, ja ne saa pysyä siellä.

Sen kuitenkin voin sanoa, että koskaan ei olla riidelty niin paljoa kun keskenmenon jälkeen, ja koskaan ei olla oltu niin rakastuneita toisiimme ja elämään kun raskausaikana oltiin. En tiedä miten uusi raskaus muuttaisi meitä, mutta tiedän että se ei tule tuntumaan samalta kuin ensimmäinen. Me ei koskaan saada takaisin sitä taianomaista tunnetta ja suhdetta toisiimme kun minkä mun huhtikuinen positiivinen raskaustesti sai aikaan. Se on surullista. Toivoin niin että kaikki olisi voinut päättyä toisin.