perjantai 8. marraskuuta 2013

Uusi kierto

Tänään alkoi uusi kuukautiskierto, pettyneenä mutta en niinkään yllättyneenä otin sen vastaan. Tämä kierto on viimeinen mahdollisuus saada positiivinen raskaustesti ennen "laskettua aikaa". Joulun tunnelma taitaa olla meillä tänä vuonna erilainen kuin ennen, surullinen, tai ainakin haikea. Meillä ei tule olemaan jouluvauvaa.

Toisaalta kaikenlaisia lapsettomuus ja vauvahaave blogeja lukiessa on tullut sellainen tunne, että en minä edes sitä plussaa toivo niinkuin nuo muut. Mitä minä sillä teen? Minä sain sen jo, ja kuinkas kävi, surua ja murhetta vain enemmän kuin ennen. Jep, täällä ei toivota plussaa, täällä toivotaan onnistunutta raskausaikaa. Plussa on vasta ensimmäinen askel, ja sen jälkeen se helvetti varmaan kauhukuvineen ja pelkoineen vasta valloille pääseekin. Tämä on väärin, ensimmäinen kokemukseni raskaudesta oli jotain ihan muuta kuin sen pitäisi, sen takia en enää koskaan voi nauttia raskaudesta, se on varmaa. Mikäli uudelleen jossain vaiheessa tulen raskaaksi, tulee se olemaan kaikkea muuta kuin nauttimista. Se katkeroittaa.

Näissä tunnelmissa nyt kuitenkin kohti uutta kiertoa, ovulaatiotesteihin en sorru. Eivät ne sitä vauvaa meille tuo, ja aivan tarpeeksi olen testeihin rahojani laittanut. Tässä kierrossa voisin sijoittaa rentoutumiseen, esimerkiksi hyvään ruokaan ja jo siihen kauan unelmoimaani vyöhyketerapiaan...

kuva: weheartit.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti