Kertomisesta

Oon käsittänyt, että monelle niistä jotka lasta yrittävät ja ovat pitkään yrittäneet on vaikea puhua siitä muille. Se on ehkä syynä siihen miksi anonyyminä kirjoittavien lapsettomuus- ja yritysblogeja on niin kovasti.

Me ei puhuttu yrityksestä mitään, äitini kyllä tiesi, että e-pillerit on jääneet pois. Samoin muutama kaverini ja kauhistelivatkin "tuutko sä nyt raskaaksi". No kun sitä raskautta ei ollut tapahtunut puoleen vuoteen pillereiden poisjäännin jälkeen taisin vastata "No, en oo ainakaan tähän mennessä tullut". Mutta se vauvakuume, se oli ihan meidän kahden välinen juttu.

Kun sitten plussasin, en aluksi kertonut kenellekkään. Lopulta kun digitesti näytti raskaana 3+ kerroin parhaalle kaverilleni. Varhaisultran jälkeen viikoilla 6+2 kerrottiin molempien vanhemmille. Siskolleni kerroin myös, ja muutamalle kaverille. Kun pahoinvointi alkoi yhtäkkiä raskausviikolla seitsemän oli työkavereidenkin aika tietää, miksi olin välillä poissa töistä ja miksi tarvitsin lepotaukoja vähän väliä. Se oli huojentavaa kun ei tarvinnut salailla oikeastaan keneltäkään.

Kun keskenmeno tapahtui äiti oli ensimmäinen kenelle soitin, hän piti huolen siitä, että muutkin saivat tietää, ei minusta ollut suru-uutisen viejäksi. Pian kaikki ne, jotka tiesivät raskaudestani kuulivat uutisen. Ja hyvä niin. Sain tukea niin paljon kun olisin halunnut, ymmärrystä ja sympatiaa. Huomasin miten paljon onkin ihmisiä, jotka välittivät.

Nyt kun keskenmenosta on liki puolivuotta ja uutta raskautta ei kuulu, olen osalle kertonut syyn. Pienessä työporukassa tiedämme toistemme asiat ja olen avoimesti kertonut ravaamisestani naistentautien polilla, jokainen on ymmärtänyt ja toivonut meille parasta. Äiti on ollut suuri tuki tässä kaikessa myös, kyselee kuulumisia ja tuntuu olevan melkein yhtä perillä kuukautiskierrostani kun minä itse. Kavereiden kesken asiasta ei juurikaan puhuta, eikä tarvitsekkaan. Riittää että muutamat ihmiset ovat tukenani ja tilanteen tasalla. Koska olen kaveriporukassani ainoa tällaista elämäntilannetta (lue: perheenperustamista) elävä ei se ole siis suosituin puheenaihe muutenkaan. Ja se on hyväpuoli myös, että kavereideni seurassa saan aina muuta ajateltavaa, mikä on todella tärkeää.

 Ymmärrän kertomisen vaikeuden ja sen että luottamus toiseen ihmiseen pitää olla näissä asioissa suuri. Jokainen tekee omat ratkaisunsa kertomisen suhteen niin yritys kun sitten odotusaikanakin. Itse koen olevani onnekas kun omaan tukiverkoston, johon voin luottaa näinkin arkaluontoisissa asioissa.

kuva: weheartit.com