Isänpäivä

Tänään on isänpäivä. Olisin halunnut että se olisi ollut miehelleni erilainen tänä vuonna, että olisin voinut onnitella häntä, hän olisi voinut asettaa kätensä kasvaneelle vatsalleni ja tuntea ehkä muutamat elämää täynnä olevat potkut, ensimmäiset isänpäiväterveisensä. Näin ei ole. Ei lainkaan.

Tänään olin ystävien ympäröimänä juhlassa pienelle tyttövauvalle, kuka kastettiin. Tunsin itseni tyhjäksi, ja kateus nosti päätään onnelisia vanhempia katsellessa, etenkin onnellista isää, pieni tytär sylissään, molemmat onnea täynnä. Tuntuu väärältä ettei sitä suotu meille, minun miehelleni.

Koska mieheni nyt ei olekkaan isä, mietin myös että minäkään en ole äiti millään lailla, mutta sain kuitenkin maistaa alkumetrien palat äitiydestä, minulla oli lapsen alku jota kasvattelin sisälläni parhaani mukaan. Mutta se ei tee minusta äitiä, mutta se erottaa silti minut niistä ihmisistä ketkä eivät ole olleet raskaana. "24-vuotias nainen, G1 P0." lukee potilaskertomuksessani. Yksi raskaus, nolla synnytystä.. niin. jollain lailla siis väliinputoaja. Raskaus ilman synnytystä, ilman lasta.

Toivon kuitenkin koko sydämestäni että tästä isänpäivän haikeasta tunnelmasta huolimatta mieheni jonain vuonna pääsisi juhlimaan tätä päivää, ylpeänä isänä. Niinkuin toivon itsekin vielä nauttivani äitienpäivästä äitinä, enkä enää väliinputoajana melkein-äitinä.